Englanti ei jättänyt mitään sattumanvaraan alle 21-vuotiaiden EM-karsinnoissa. The Three Lions murskasi kotonaan Liettuan 5-0-lukemin. Englannin voittoa varjosti Carl Jenkinsonin loukkaantuminen. Three Lions siirtyi johtoon jo ottelun toisella minuutilla Ravel Morrisonin osumalla. Ensimmäisen puoliskon puolivälissä James Ward-Prowse lisäsi kotijoukkueen johdon kahteen maaliin. Englannin rynnistys jatkui myös toisella puoliajalla ja 63. minuutilla Saido Berahino ampui britit jo kolmen maalin karkumatkalle. Kahdeksan minuuttia myöhemmin Morrison viimeisteli illan toisen osumansa. Vajaa vartti ennen varsinaisen puoliajan päättymistä Berahino naulasi vielä rangaistuspotkusta loppulukemiksi 5-0. Englanti nousi voitolla lohkonsa kärkipaikalle ja on nyt 10 pisteessä. Toisena majailee tasapisteissä Three lionsin kanssa oleva Wales. Kolmannelta sijalta löytyy ennen tätä päivää kärjessä ollut Suomi, joka on kahdeksassa pisteessä. Neljäntenä ja Viidentenä ovat Moldova ja Liettua pisteen perässä Suomea. Peräpaikkaa pitää hallussaan San Marino, joka on kerännyt kolme pistettä.

LUE MYÖS: