Laudrup: Tasapeli oli oikeutettu tulos
Swansea menetti kirvelevästi voiton viimeisellä minuutilla Eurooppa-liigan ottelussa Kuban Krasnodaria vastaan. Michu osui kotijoukkueelle ja pisteet olivat jäämässä Walesiin, mutta Djibril Cisse toi Kubanin tasoihin rangaistuspotkusta. Pistemenetys oli Swansealle ensimmäinen Eurooppa-liigassa.
– Tasapeli oli oikeutettu tulos, jos katsoo ottelun kokonaisuutta, sanoo Swansean manageri Michael Laudrup.
Tanskalainen oli pettynyt, ettei Swansean keskittyminen riittänyt täyteen pistepottiin asti. Venäläisvastustaja sai silti tunnustusta Laudrupilta.
– Kun joukkueellasi on pallo lisäajalla, niin luulet, että joukkue nappaa voiton. Vastustaja sai rangaistuspotkun vastahyökkäyksestä ja se on todella turhauttavaa.
– Pidimme paljon palloa, kuten normaalisti. Kubanin vastahyökkäykset olivat todella vaarallisia, kuten tiesimme jo ennen ottelua. Vastustajalla oli kolme tai neljä vaarallista vastahyökkäystä ensimmäisellä puoliajalla, joten tasapeli on reilu tulos molemmille.
Laudrup ei halua osoittaa syyttävää sormea kenenkään suuntaan. Jonjo Shelvey menetti pallon lisäajalla keskikentällä ja maalivahti Gerhard Tremmel kaatoi vastustajan aiheuttaen rangaistuspotkun.
– Emme osoita ketään syyttävällä sormella täällä. Pelaajamme eivät ole pelanneet paljon kansainvälisiä otteluita. Opettelemme vielä pelaamaan näitä pelejä. Saadaksesi kokemusta sinun on tehtävä virheitä, mutta niistä voi aina oppia.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Fantasy Premier League: GW 28 – katso parhaat puolustajat peliviikkoon 31 asti
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Sport: Chelsea-hyökkääjän siirtopyyntöväitteet eivät pidä paikkaansa
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”
- Igor Tudor ei mainitse yhtä sanaa Tottenham-pelaajille: ”En siksi, että se olisi jotain liian pelottavaa…”