Newcastle yllätti Tottenhamin – Loic Rémy jälleen ratkaisijana
Newcastle järjesti sunnuntai-iltapäivälle jymy-yllätyksen, kun joukkue ryösti pisteet Tottenhamin kotikentältä. Spurs kaatui 0-1-lukemin. Newcastlen avain voittoon oli Tim Krul, joka esitti ottelussa häikäiseviä torjuntoja. Harakat nousivat voitolla sarjataulukossa yhdeksänneksi.
Tottenham hallitsi ottelun alkuminuutteja ja loi useita hyviä maalipaikkoja. 9. minuutilla Michael Dawson jatkoi pallon Gylfi Sigurdsonin kulmapotkusta Roberto Soldadolla, jonka puskuyritys meni hieman yli maalin. Ensimmäisestä maalista vastasi kuitenkin Newcastle. 13. minuutin kohdalla Yoann Gouffran riisti pallon Paulinholta ja antoi syötön Loic Rémylle. Remy harhautti Spurs-maalia vartioineen Brad Friedelin tuikaten pallon tyhjään maaliin.
22. minuutilla Rémy vapautti itsensä läpiajoon, mutta ranskalaisen meno pysähtyi paitsioon. Hieman yli ensimmäisen puoliskon puolivälin Tottenham sai paikan tasoitukseen, kun Christian Eriksen antoi vapaapotkusta keskityksen Soldadolle. Espanjalaisen yritys puskea numerot tasoihin pysähtyi kuitenkin Tim Krulin näyttävään torjuntaan. Tauolle mentiin Newcastlen 0-1-johdossa.
Toisella puoliajalla Tottenham haki kuumeisesti tasoitusta. 50. minuutilla Davide Santon menetti pallon Andros Townsendille, joka leikkasi laidalta maalille. Krulin torjui kuitenkin englantilaisen laukauksen. 20 minuuttia myöhemmin Townsend sai uuden mahdollisuuden tasoitukseen, mutta Spurs-laiturin veto meni tällä kertaa reilusti yli maalin.
Sama kaava jatkui läpi lopun ottelun. Tottenham hyökkäsi Newcastlen puolustaessa johtoasemaansa. Spurs ei kuitenkaan onnistunut viimeistelyssään ja Krul oli lyömätön maalillaan. Newcastle voitti ottelun 0-1.
Maalit:
0-1 Rémy (13)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin