Touré: Manchester City tulee katumaan lähtöäni
Kuva: Getty Images
Liverpoolin puolustaja Kolo Touré väittää, että Manchester City tulee katumaan sitä että se päästi Norsunluurannikon maajoukkuepuolustajan lähtemään Liverpooliin kesällä.
Touré aloitti ainoastaan 10 ottelua Cityn riveissä viime kaudella, sillä hänen edellään nokkimisjärjestyksessä olivat sekä Joleon Lescott että Matija Nastacic. Touré uskoo kuitenkin että City teki väärän päätöksen myydessään hänet.
– Olin parempi kuin tietyt pelaajat Manchester Cityssä, mutta minut jätettiin silti penkille. Ennen kuin lähdin seurasta, kerroin että tulette vielä katumaan tätä. Minulle sanottiin, että parhaat vuoteni ovat jo ohi enkä pääsisi koskaan samalle tasolle kuin aikaisemmin, Touré kommentoi.
– Mutta nyt olen Liverpoolissa, ja olen varma että Cityn leirissä harmitellaan sitä kuinka hyvin pelaan tällä hetkellä.
Touré vertasi tilannettaan veljeensä Yaya Touréen, joka myytiin vuoden 2010 kesällä Barcelonasta Manchester Cityyn.
– Minulla oli samanlainen kokemus kuin Yayalla. Uudet valmentajat astuvat joukkueisiin ja haluavat omat pelaansa mukanaan riippumatta siitä kuinka hyviä he ovat. Yaya oli paljon parempi kuin Sergio Busquets Barcelonassa mutta oli silti hänen takanaan nokkimisjärjestyksessä. Hänen oli vaikea hyväksyä sitä, Touré sanoi.
– Suostuttelin hänet tulemaan Cityyn kun vielä olin siellä. Hän kuunteli isoveljensä neuvoa ja on tällä hetkellä joukkueen todellinen johtaja kentällä.
Lähde: Skysports
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin