Chris Hughton ei usko Norwichin tippuvan Mestaruussarjaan

Norwich-manageri Chris Hughton uskoo Norwichin säilyvän Valioliigassa, vaikka matkaa 18. olevaan Fulhamiin on ainoastaan piste.
Kanarianlinnut ovat voittaneet ainoastaan kolme tämän kauden 12 ottelustaan, ja päästänyt jopa 23 maalia. Ainoastaan sarjan viimeisenä oleva Sunderland on päästänyt enemmän maaleja.
Norwich kohtaa lauantaina elintärkeässä ottelussa Crystal Palacen, joka myöskin taistelee putoamista vastaan. Hughton myöntää joukkueella olevan menossa kovat ajat, mutta uskoo silti joukkueen säilyvän liigassa, Hughton sanoo.
– Nämä ovat erittäin vaikeita aikoja managerille. Elämässä on myötä- ja vastoinkäymisiä, mutta niistä on vain päästävä yli. En usko paikkani olevan vaarassa. Paineet kuuluvat tähän työn, ja jos et pysty käsittelemään niitä olet väärässä paikassa.
Norwich käytti kesällä 25 miljoonaa puntaa uusiin pelaajiin. Kovin odotuksin joukkueeseen tulleet Ricky van Wolfsvinkel ja Gary Hooper ovat kärsineet loukkaantumisista, joten heidän hyötynsä Kanarianlinnuille on jäänyt vähäiseksi. Joka tapauksessa Hughton puolustaa hankintojaan, ja uskoo heidän auttavan joukkuetta säilymään Valioliigassa.
– Olemme käyttäneet rahaa, ja uskomme että käytimme ne hyvin. Se tuottaa lisää paineita ja odotuksia. Olemme joukkueena jo sen verran iso, että pystyimme käyttämään rahaa enemmän kuin aiemmin.
– Tavoitteemme tälle kaudelle oli kehittyä. Emme koskaan puhuneet sijoituksestamme, tai siitä selviämmekö. Jalkapalloa on vielä paljon pelattavana, ja olemme luottavaisia.
Lähde: SkySports

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”

- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”