Arsenal taipui Napolille – jatkaa silti Mestarien liigan jatkopeleihin
Kuva: Getty Images
Keskiviikon Mestarien liigan herkkupalassa kohtasivat Napoli ja Arsenal. Kotijoukkue pinnisti ottelusta lopulta 2-0-voiton, minkä vuoksi Arsenal menetti lohkovoiton Dortmundille. Lontoolaiset etenevät kuitenkin jatkoon lohkonsa toisena.
Ottelussa huomion arvioista oli Aaron Ramseyn sekä Jack Wilsheren penkkikomennus. Arséne Wenger mitä todennäköisimmin säästeli kaksikkoa Manchester Cityä vastaan käytävään otteluun lauantain Valioliigassa.
Reilun 20. minuutin kohdalla siunaantui Arsenalille ensimmäinen vaarallinen maalintekoyritys, kun Olivier Giroud pääsi ampumaan vaarallisesti kohti Rafael Cabralin vartioimaa maalia. Brasilialainen onnistui kuitenkin torjumaan pallon suoraan Mesut Özilille, jonka laukaus epäonnistui täysin.
Ensimmäisen puoliajan loppu oli erittäin rikkonaista, varsinkin isäntien osalta. Viimeisen tilanteen sai kuitenkin Napoli, kun Wojciech Szczesny möhli pallon suoraan Gonzalo Higuaínille. Puolalaisvahdin onneksi argentiinalainen menetti pallon välittömästi yli päätyrajan.
57. minuutilla Napolilla oli loistava mahdollisuus siirtyä johtoon. Pablo Armero pääsi käytännössä vastakkain Szczesnyn kanssa, mutta kolumbialaisen laukaus jäi aivan tuhnuksi, ja pallo lähestulkoon hidastettuna lensi Gunners-vahdin kätösiin.
Reilun tunnin kohdalla José Callejón oli päästä läpiajoon, mutta Mikel Arteta otti vahvalla juoksulla laiturin kiinni. Callejon sai tilanteesta kuitenkin laukauksen aikaiseksi, mutta pallo lipui metrin takatolpasta ohi.
Vartti ennen varsinaisen peliajan loppua Stadio San Paulo räjähti, kun Gonzalo Higuaín pisti pelin 0-1-tilanteeseen upealla kääntölaukauksellaan.
Hetki maalin jälkeen Arsenalin tilanne synkkeni entisestään, kun Arteta hölmöili itselleen toisella keltaisella kortilla ulosajon.
Napoli oli jo varma jatkopaikastaan, kunnes lohkon toisessa kamppailussa Dortmund meni viime hetken osumalla johtoon Marseillea vastaan ja otti kiinnityksen toiseen jatkopaikkaan. Olisi voinut olettaa Napolin rupeamaan pelaamaan kuin hullut, sillä joukkue olisi tarvinnut kolmen maalin voiton tästä kamppailusta. Sen sijaan joukkue pallotteli aivan rauhassa, aivan kuin he olisivat olleet tietämättömiä siitä mitä toisaalla tapahtuu
Vielä lisäajan viimeisen minuutilla José Callejón onnistui pistämään pelin 2-0-tilanteeseen, mutta tässä vaiheessa se oli jo liian myöhäistä.
F-lohkosta jatkoon Borussia Dortmund lohkovoittajana, ja Arsenal toisena. Napoli jatkaa matkaansa Eurooppa-liigassa, kun puolestaan Marseillen pelit Euroopassa loppuivat tähän kierrokseen.
Kokoonpanot
Napoli 1 Cabral 27 Armero 33 Albiol 21 Fernández 11 Maggio 85 Behrami 20 Dzemaili 14 Mertens 19 Pandev -> Insigne (56.) 7 Callejón 9 Higuaín Vaihdossa 3 Bruno Uvini 5 Britos 15 Colombo 24 Insigne 28 Cannavaro 88 Inler 91 Zapata Arsenal 1 Sczcesny 28 Gibbs 6 Koscielny 4 Mertesacker 25 Jenkinson 8 Arteta 20 Flamini 19 Cazorla -> Ramsey (67.) 11 Özil 7 Rosicky -> Monreal (74.) 12 Giroud Vaihdossa 5 Vermaelen 10 Wilshere 14 Walcott 16 Ramsey 17 Monreal 21 Fabianski 23 BendtnerMestarien liiga keskiviikkona
Galatasaray – Juventus 1-0 1-0 Sneijder (85.) AC Milan – Ajax 0-0 Atlético Madrid – FC Porto 2-0 1-0 Garcia (14.) 2-0 Costa (37.) Austria Wien – Zenit 4-1 0-1 Kerzhakov (35.) 1-1 Hosiner (44.) 2-1 Jun (48.) 3-1 Hosiner (51.) 4-1 Kienast (90+3) Barcelona – Celtic 6-1 1-0 Piqué (7.) 2-0 Pedro (40.) 3-0 Neymar (44.) 4-0 Neymar (48.) 5-0 Neymar (58.) 6-0 Tello (71.) 6-1 Samaras (88.) Chelsea – Steau Bukarest 1-0 1-0 Georgievski – oma maali (10.) Marseille – Borussia Dortmund 1-2 0-1 Lewandowski (4.) 1-1 Diawara (14.) 1-2 Grosskreutz (87.) Napoli – Arsenal 2-0 1-0 Higuaín (73.) 2-0 Callejón (90+2) Schalke – Basel 2-0 1-0 Draxler (51.) 2-0 Matip (57.)LUE MYÖS:
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”