Manchester Unitedissa vähälle peliajalle jäänyt Wilfried Zaha on herättänyt useamman seuran kiinnostuksen. Zahan on arvioitu siirtyvän lainasopimuksella toiseen seuraan tammikuun siirtoikkunassa peliajan perässä. Kiinnostuneiden joukkoon on liittynyt Crystal Palacen manageri Tony Pulis. Pulis kuitenkin ymmärtää lopullisen päätöksen olevan United-manageri David Moyesin käsissä. – Zaha on todella taitava pelaaja. United käytti valtavan summan rahaa ostaessaan hänet. Päätös Zahan jatkosta on silti hänen itsensä, Moyesin ja Unitedin asia, Pulis kertoi. – Olemme kiinnostuneita Zahasta, jos hän on saatavilla. – Puhumme kuitenkin toisen seuran omistavasta pelaajasta. En halua ylittää tiettyä rajaa, koska se on todella epäkunnioittavaa Unitedia ja varsinkin Moyesia kohtaan. Myös Newcastlen manageri Alan Pardew on kiinnostunut lainaamaan Zahan tammikuun siirtoikkunassa. Pardew jatkaa Pulisin linjalla, eikä halua olla röyhkeä puheissaan. – Zaha on Unitedin pelaaja. Tunnen hänet hyvin, koska hän pelasi alaisuudessani Crystal Palacessa. Zaha oli aivan uskomattoman hyvä Palacen nousuun johtaneella kaudella. Hienot otteet palkittiin siirrolla Unitediin. Valitettavasti hän ei ole saanut siellä riittävästi mahdollisuuksia, Pardew kertoi. Zaha siirtyi Unitediin tammikuussa 15 miljoonan punnan kaupassa. Zaha pelasi kevään lainasopimuksella ex-seurassaan Crystal Palacessa. Lähde: Sky Sports

LUE MYÖS: