Shane Long siirtyy West Bromista Hulliin kolmen ja puolen vuoden mittaisella sopimuksella. Siirtosummaa ei kerrottu julkisuuteen. 26-vuotias Irlannin maajoukkuepelaaja oli Hullin tähtäimessä jo viime kesänä. Siirto kuitenkin kariutui siirtoikkunan viimeisenä päivänä. Long oli mielissään päästessään Steve Brucen manageroimaan joukkueeseen. – Sain viimeinkin sopimuksen aikaan. Tapasin tänään pelikavereita, ja kaikki vaikuttivat todella ystävällisiltä. Olen erittäin mielissäni liittyessäni tähän joukkueeseen, Long kertoi Hullin verkkosivuilla. – Olen onnekas, sillä minulla oli Hullissa muutama tuttu, joilta sain tietoa joukkueen ilmapiiristä. Kaikki rakastavat olla täällä. – Arvostan Brucea siitä, mitä hän on tehnyt pelaajana sekä valmentajana. Olen onnellinen aloittaessani täällä uuden hetken urallani. Toivottavasti pystyn auttamaan joukkuetta maalien muodossa. Lähde: Hullin verkkosivut

LUE MYÖS: