Samuel Eto’on hattutemppu liikaa Manchester Unitedille
Kuva: Getty Images
Päivän odotetuimmassa kamppailussa Chelsea vahvisti asemiaan kärkikolmikossa nappaamalla helpohkon voiton pahassa kriisissä olevasta Manchester Unitedista. Bluesin avain voittoon oli hattutempun viimeistellyt kamerunilaiskärki Samuel Eto’o. Entisen Barcelona-tähden taito oli vaan tänään yksinkertaisesti liikaa Unitedille. 3-1-voiton myötä Chelsea pysyy edelleen tiukasti kiinni Mestaruustaistelussa.
United hallitsi ottelun alkua. Ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen pallonhallinta oli 87 prosenttisesti vieraiden eduksi. Avausmaalista vastasi kuitenkin Chelsea pelikellon näyttäessä 16 minuuttia. Samuel Eto’o ohitti United-puolustuksen komealla yksilösuorituksella ja upotti pallon takanurkkaan David De Gean taakse.
Kymmenen minuuttia myöhemmin Patrice Evra leikkasi vasemmalta laidalta läpi, mutta ranskalaispuolustajan laukaus viuhui sivuverkkoon. Chelsea lisäsi johtoaan ensimmäisen puoliajan lisäajalla Eto’on osuessa toistamiseen. Tauolle mentiin Bluesin 2-0-johdossa.
Toisen puoliajan alkuminuuteilla Chelsea sinetöi voittonsa lopullisesti. 49. minuutin kohdalla Cahillin laukaus kimpoutui De Gean torjunnasta Eto’olle, joka kruunasi iltansa hattutempulla. Vajaa kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä United sai hieman lohtua tuskaansa vaihtomies Javier Hernándezin iskiessä 3-1-kavennuksen.
Ottelun lisäajalla United koki vielä yhden takaiskun Nemanja Vidicin hankittua itselleen ulosajon. Ottelu päättyi Chelsean 3-1-voittoon.
Maalit:
1-0 Samuel Eto’o (17) 2-0 Samuel Eto’o (45) 3-0 Samuel Eto’o (49) 3-1 Javier Hernández (78)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen