Liverpool on raportoinut tehneensä 49,8 miljoonan punnan tappiot viimeiseltä vuosittaiselta tilikaudeltaan. Seuran velka kuitenkin pieneni 29 prosenttiyksiköllä 45,1 miljoonaan puntaan. Liverpoolin velka on laskenut lähes 200 miljoonaa puntaa lokakuusta 2010, jolloin Fenway Sports Group osti seuran.

Seuran liikevaihto oli viimeisellä tilikaudella 206,1 miljoonaa puntaa. Nousua edelliseen kymmeneen kuukauteen oli yhdeksän prosenttiyksikköä. Mainostulot sekä tv-sopimuksista saadut korvaukset toivat lisätuloja seuran kassaan. Hallintokulut nousivat seurassa kuitenkin reippaasti. Seuran toimitusjohtaja David Ayre näkee seuran talouden menevän jatkuvasti parempaan suuntaan.

– Nämä luvut osoittavat, että seura on menossa taloudellisesti parempaan suuntaan, kun jatkamme samanlaisia työntekoa kentällä sekä sen ulkopuolella, Ayre kertoi.

– Liikevaihto on noussut viiden vuoden aikana yli 30 miljoonalla punnalla. Lisäksi seuran velka on pienentynyt todella paljon, sillä se on nyt alle 50 miljoonaa puntaa.

– Seuran omistajien isolla taloudellisella tuella Liverpool on saavuttamassa taloudellisen vakauden.

Lähde: Sky Sports