Jason Puncheonille sakot epäasiallisesta Twitter-kommentista
Kuva: Getty Images
Crystal Palacen laituri Jason Puncheon on saanut Englannin jalkapalloliitolta 15 000 punnan sakot epäasiallisesta Twitter-kommentista. Lisäksi Puncheon sai varoituksen käytöksestään sosiaalisen median puolella.
Puncheon epäonnistui rangaistuspotkussa vierasottelussa Tottenhamia vastaan. Talksportilla kommentaattorina ollut Neil Warnock ei olisi laittanut Puncheonia laukomaan rangaistuspotkua. Puncheon pelasi Warnockin alaisuudessa QPR:n riveissä vuonna 2011.
– En olisi missään nimessä laittanut Puncheonia laukomaan rangaistuspotkua. Laukojaksi on laitettava joku rauhallisempi kaveri, kuin Jason. Hän voi ampua vapaapotkun reilusta 30 metristä. Mutta rangaistuspotku White Hart Lanella, jossa hänellä on paljon paineita – Ei ikinä, Warnock kommentoi.
Puncheon suivaantui Warnockin kommenteista. Puncheonin mukaan hän olisi ymmärtänyt pilailun tai näkemyksen epäonnistuneesta rangaistuspotkustaan.
– Miehenä pystyn elämään epäonnistuneen rangaistuspotkun kanssa. En kuitenkaan pysty elämään Warnockin mielipiteen kanssa, Puncheon twiittasi.
Puncheon poisti myöhemmin twiittinsä, mutta se ei jäänyt huomaamatta Englannin jalkapalloliitolta. FA:n mukaan Puncheon ei käyttäytynyt asiallisesti, ja oli lausunnossaan loukkaava.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin