Old Traffordilla ei nähty yllätyksiä, kun Liverpool nuiji Manchester Uniedin toista kertaa tällä kaudella. Tällä kertaa pisteet lähtivät Anfieldille murskaavin 0-3-lukemin. Erikoista ottelussa oli se, että Liverpool onnistui saamaan itselleen kolme rangaistuspotkua. Liverpool aloitti ottelun vahvasti ja onnistui luomaan hyvän maalipaikan jo kolmannella minuutilla. Jordan Henderson tarjoili syötön toiselle laidalle Daniel Sturridgelle, mutta englantilaisen laukaus meni hiukan ohi maalin. Sturridgen paikan jälkeen ottelu jatkui varovaisella otteella. 31. minuutilla Rafael taklasi pahasti myöhässä Steven Gerrardia. Brassi selvisi onnekseen tilanteesta varoituksella. Kolme minuuttia myöhemmin Rafael hölmöili uudelleen torjuen Luis Suarézin laukauksen kädellään. Liverpool sai tilanteesta rangaistuspotkun, jota Gerrard asettui antamaan. Liverpool-konkari käytti tilaisuuden hyväkseen ja maalasi vierailijat 1-0-johtoon. Toisen puoliajan alussa Liverpool sai uuden rangaistuspotkun, kun Phil Jones kaatoi takaapäin Joe Allenin. Gerrardin laukaus upposi David De Gean taakse ja lukemat olivat 0-2 Liverpoolille. Unitedin tuska kasvoi entisestään 77. minuutilla ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Nemanja Vidic rikkoi Sturridgea ja Liverpool sai ottelun kolmannen rangaistuspotkun. Vidicillä oli jo varoitus alla, joten serbille tuomittiin tilanteesta ulosajo. Gerrardin kolmas rankkari osui kuitenkin tolppaan ja hattutemppu jäi saamatta. Liverpool ratkaisi ottelun lopullisesti kuusi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Sturridgen epäonnistunut laukaus kimposi Suárezin jalkaan, joka naulasi loppulukemiksi 0-3 Liverpoolin eduksi. Liverpool nousi voiton myötä sarjataulukossa toiseksi. Eroa yhden ottelun enemmän pelanneeseen Chelseaan on neljä pistettä.

Maalit:

0-1 Steven Gerrard Rp (34) 0-2 Steven Gerrard Rp (46) 0-3 Luis Suárez (84)

LUE MYÖS: