Arsenal ja Man City pistejakoon
Kuva: Getty Images
Arsenal ja Manchester City päätyivät 1-1-tasapeliin lauantaikierroksen päättäneessä kärkiottelussa. David Silva iski Cityn osuman, Mathieu Flamini osui Arsenalille.
19. minuutilla City siirtyi johtoon kohtuullisen onnekkaasti. Silva jakoi keskeltä pallon rangaistusalueen vasempaan laitaan. Edin Dzekon tulinen laukaus kimposi etutolpasta maalin eteen, osui Silvaan ja pomppi Arsenal-maaliin.
Hetkeä myöhemmin Flamini toimitti toisessa päädyssä pallon maaliin, mutta tilanne oli selvästi paitsio.
Toisen puoliskon alussa City oli lähellä 2-0-maalia, kun pallo pomppi keskityksen jälkeen Per Mertesackerin jaloista vain hiukan ohi maalin. Heti perään Joe Hart joutui venymään torjuntaan toisessa päädyssä.
Seuraavassa tilanteessa Hartin venytyksestä ei enää ollut apua. Lukas Podolski keskitti, ja Flamini tälläsi vasurillaan pallon ohi Hartin. Samalla rikkoutui Cityn viiden liigaottelun pituinen nollapeliputki.
Tasapelin myötä City nousi 67:een ja Arsenal 64 pisteeseen. City on kahden pisteen päässä sarjaa johtavasta Chelseasta, joka hävisi aiemmin lauantaina Crystal Palacelle.
Valioliiga lauantaina
Manchester United – Aston Villa 4-1 (2-1) 0-1 Ashley Westwood (13.) 1-1 Wayne Rooney (20.) 2-1 Wayne Rooney rp. (45.) 3-1 Juan Mata (57.) 4-1 Javier Hernández (90+1.) Crystal Palace – Chelsea 1-0 (0-0) 1-0 John Terry om. (52.) Southampton – Newcastle 4-0 (1-0) 1-0 Jay Rodríguez (45+1.) 2-0 Rickie Lambert (49.) 3-0 Adam Lallana (70.) 4-0 Jay Rodríguez (89.) Stoke – Hull 1-0 (0-0) 1-0 Peter Odemwingie (62.) Swansea – Norwich 3-0 (2-0) 1-0 Jonathan de Guzman (30.) 2-0 Jonathan de Guzman (38.) 3-0 Wayne Routledge (75.) West Bromwich – Cardiff 3-3 (2-1) 1-0 Morgan Amalfitano (2.) 2-0 Graham Dorrans (9.) 2-1 Jordon Mutch (30.) 2-2 Steven Caulker (73.) 3-2 Thievy Bifouma (90+4.) 3-3 Mats Daehli (90+5.) Arsenal – Manchester City 1-1 (0-1) 0-1 David Silva (18.) 1-1 Mathieu Flamini (53.)LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista