David Moyesista piti tulla seuraava Manchester Unitedin pitkäaikainen manageri Sir Alex Fergusonin valittua maanmiehensä jatkamaaan työtä Englannin menestyksekkäimmässä seurajoukkueessa. Moyesin kuusivuotinen sopimus ulottui kesään 2019, mutta skotin viimeiseksi työpäiväksi jäi 22. huhtikuuta vuonna 2014. Moyesin ura Unitedissa jäi alle vuoden mittaiseksi.

”The Chosen One” otti vastaan haastavimman työn, mitä jalkapallomaailmalla on tarjota. Ferguson jätti Moyesin käsiin ikääntyneen joukkueen, joka ikärakenteesta huolimatta voitti Valioliigan mestaruuden ylivoimaisesti managerilegendan viimeisellä kaudella. Fergusonin viimeinen kausi osoitti viimeistään sen, kuinka huikea ammattilainen mies on.

Valmennusryhmä remonttiin – joukkue ei

Moyesin työ lähti alusta asti sivuraiteille. Epäonnistuminen kesän siirtoikkunassa yhdessä Ed Woodwardin kanssa tarkoitti sitä, että Moyesilla oli käsissään lähes sama joukkue, jonka Ferguson hänelle jätti. Uusina miehinä joukkueeseen saapuivat ainoastaan Marouane Fellaini sekä Guillermo Varela. Jälkimmäinen ei ole noussut Unitedin edustusjoukkueeseen asti.

Moyes tunnettiin Evertonissa vahvana tsempparina, joka sai paljon irti rajallisesta materiaalista. Nyt skotilla oli käsissään joukkue, joka oli voittanut jo lähes kaiken mahdollisen. Pukukoppiin astui henkilö, joka ei ollut voittanut mitään suurta. Kauden aikana liikkui paljon huhuja auktoriteettiongelmista, jotka olisivat äityneet jopa yhteenottojen asteelle kokeneiden pelaajien ja Moyesin välillä. Pukukopin menettäminen oli mitä ilmeisimmin viimeinen sinetti Moyesin uran päättymiselle Unitedissa.

Moyesilla ei ollut koko kauden aikana käsitystä selkeästä avauskokoonpanostaan. Skotti peluutti jokaisessa ottelussaan toisesta poikkeavaa avauskokoonpanoa. Moyesin United pelasi puuduttavaa jalkapalloa, jolla ei ollut selkeää identiteettiä. Ajoittaiset valopilkut kauden esityksissä tyrehtyivät yleensä heti seuraavassa ottelussa. Juan Matan kaappaamista Chelseasta voidaan pitää Unitedin kauden parhaimpana saavutuksena.

Moyesin ja Fergusonin voittotilastoilla kaksikon manageripestien alussa on riittänyt vertailua. Todellisuudessa Moyesin United voitti enemmän otteluita, kuin Ferguson ensimmäisellä kaudellaan Unitedissa. On kuitenkin syytä muistaa, ettei United ollut pokaaleita vuodesta toiseen voittava joukkue Fergusonin ottaessa joukkueen ohjakset.

Tulevaisuus?

United tiedotti seuralegenda Ryan Giggsin ottavan väliaikaisen päävalmentajan pestin, kunnes seura löytää uuden käskyttäjän. Giggs on toiminut kuluvalla kaudella pelaajavalmentajan roolissa Unitedissa.

Kenestä sitten seuraava manageri? Giggs olisi varmasti seuran kannattajien mieleen, mutta United tarvitsee kokeneen sekä pokaaleja voittaneen managerin. Ykkössuosikiksi vedonlyöntiyhtiöiden listoilla on noussut hollantilainen Louis van Gaal. Hollannin maajoukkueen kesän MM-kisojen jälkeen jättävä van Gaal on voittanut Mestarien liigan Ajaxissa, La Ligan kahdesti FC Barcelonassa sekä Bundesligan Bayern Münchenissä. Ainakin Robin van Persie olisi mielissään maanmiehensä saapumisesta Manchesteriin.

Atlético Madridin peräsimessä vakuuttavaa työtä tehnyt Diego Simeone sekä Dortmundin Jürgen Klopp ovat myös kärkipäässä vedonlyöntiyhtiöiden listoilla. Klopp kuitenkin ilmoitti, ettei hän ole käytettävissä.

Uuden managerin valinnassa on tärkeää, että tuleva päävalmentaja vetää suuria nimiä Manchesteriin. United ei pelaa ensi kaudella Mestarien liigaa, joten suurimpien nimien houkutteleminen on edellisvuosia vaikeampaa. Siksi Giggsin tehtäväksi jäänee paikka valmennusryhmässä, mutta Manchester Unitedin kaltaisen suurseuran manageriksi hänestä ei ole – vielä.

Viikate heiluu kesällä

On selvää, että tulevana kesänä ovea näytetään monelle United-pelaajalle. Varmana lähtijänä tiedetään jo Nemanja Vidic, joka suuntaa Serie A:n Inter Milaniin. Lähtijöiden listaan voi suurella todennäköisyydellä lisätä Rio Ferdinandin, Patrice Evran, Andersonin, Tom Cleverleyn, Nanin sekä Javier Hernándezin. Osalla listatuista ikä on ajanut ohi – toisella puoliskolla taso ei yksinkertaisesti riitä.

Unitedin omistava Glazerin perhe on raporttien mukaan antamassa tulevalle managerille valtavan siirtokassan, jolla tehdään Unitedin seurahistorian suurin muutosprosessi. Sen muutosprosessin piti tapahtua jo edellisenä kesänä. Glazerien luottamus Moyesin kykyihin joukkueen uudelleenrakentamiseen eivät riittäneet kuluvan kauden näytöillä.

Moyesin sekä Unitedin kauden olisi pelastanut se, että viikate olisi heilunut jo edelliskesänä.