Yaya Touré vahvisti Twitterissä sitoutumisensa Man Cityyn
Kuva: Getty Images
Yaya Touré on vahvistanut olevansa edelleen sitoutunut jatkamaan uraansa Manchester Cityssä. 31-vuotiaan keskikenttäpelaajan agentti Dimitri Seluk väitti aiemmin tiistaina, että seurajohto on kohdellut hänen asiakastaan epäkunnioittavalla tavalla.
– Älkää ottako kaikkea sanomaani tosissanne. Päättäkää sitoutumiseni Cityyn peliesityksieni kautta, Touré twiittasi.
Seluk kritisoi Cityä Tourén merkkipäivän huomioimisesta pelkällä twiitillä. Agentin mukaan seuran rikkaista omistajista kukaan ei viitsinyt myöskään onnitella norsunluurannikkolaista, kun seura saapui Abu Dhabiin juhlimaan mestaruuttaan.
City antoi lennon aikana Tourélle syntymäpäiväkakun. Seluk kommentoi tuntemuksiaan BBC:lle.
– Touré sai kakun, mutta Roberto Carlos sai syntymäpäivänään Anzhin omistajilta Bugattin. En odota Cityn antavan Yayalle Bugattia, mutta heidän olisi pitänyt edes puristaa hänen kättään ja onnitella.
– Kuulin erään lehden kirjoittaneen Cityn onnitelleen häntä Twitterissä, mutta se on yksi vitsi. On parempi ettei Tourésta laitettaisi mitään twitteriin, jos hänelle ei edes tulla puhumaan mistään.
– Seuran omistajat söivät 100 kilogramman kakun, mutta joukkueen ollessa yhdessä kukaan heistä ei vaivautunut edes kättelemään syntymäpäiviään viettänyttä Touréa. Tämä kertoo siitä, ettei hänestä välitetä.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin