Gerrard myönsi: ”Haaste vaikeutui”
Kuva: Getty Images
Englanti hävisi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pelatussa MM-kisojen avausottelussaan Italialle maalein 1-2. Jatkopaikka on yhä Englannin omissa käsissä, mutta kahdesta viimeisestä ottelusta joukkueen on napsittava pisteitä.
– Meidän olisi joka tapauksessa pitänyt voittaa Uruguay – oli tulos (Italiaa vastaan) mikä tahansa. Haaste vaikeutui, mutta se on hoidettavissa, Englannin keskikentällä operoinut kapteeni Steven Gerrard sanoi The Guardianille.
– Italialla on hyvä joukkue. Tiesimme, miten he pelaisivat, eivätkä he yllättäneet. Mutta olemme pettyneitä, sillä satsasimme otteluun paljon, emmekä saaneet mitään.
Gerrardin mukaan Englanti pelasi täysin eri tavalla kuin kahden vuoden takaisissa EM-kisoissa Italiaa vastaan. Viime yön kamppailussa Englanti loi 18 maalintekoyritystä Italian 12:ta vastaan.
– Meitä kritisoitiin kaksi vuotta sitten vetäytymisestä ja hampaattomuudesta. Luulen, että jokainen joka katsoi ottelua, näki, että me yritimme luoda tilanteita: me yritimme ja yritimme. Annoimme kaikkemme ja olimme epäonnekkaita, ettemme saaneet mitään palkinnoksi.
– Mielestäni meillä oli tilanteita. Ehkä hyökkäyskolmanneksella puuttui hieman laatua. Ehkä meidän olisi pitänyt viimeistellä muutamasta tilanteesta, mutta emme voi osoittaa ketään sormella, koska jokainen antoi kaikkensa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin