QPR kutsui Brasilian MM-vahdin takaisin lainaltaan

Queens Park Rangers on kutsunut Júlio Césarin takaisin lainaltaan Torontosta. 34-vuotias Brasilian maajoukkuevahti siirtyi helmikuussa MLS-seuran riveihin. César pelasi viime kaudella vain yhden ottelun Ärrien paidassa.
– Haluamme kiittää Júliota kaikesta, mitä hän toi seuraamme. César teki välittömästi vaikutuksen, Toronto kertoi antamassaan lausunnossa.
César saapui Loftus Roadille elokuussa 2012 Inter Milanista. Maalivahdin nelivuotisesta sopimuksesta on vielä kaksi kautta jäljellä. César pelasi debyyttikaudellaan 24 ottelua Ärrien tolppien välissä.
César oli Brasilian ykkösvahti heinäkuussa päättyneessä MM-turnauksessa. QPR:n veräjänvartija pelasi joukkueensa kaikki ottelut. Brasilia jäi kotikisoissaan neljänneksi.
Lähde: BBC
Toimittajan sana
Césarin paluu Loftus Roadille on suuri apu juuri Valioliigaan nousseelle QPR:lle. Kokenut maalivahti pelasi viimeisiä otteluita lukuunottamatta hyvän MM-turnauksen, Mitalipeleissä toki myös Brasilian heikko puolustaminen vaikeutti Césarin päivätyötä. Robert Greenin jatkosopimuksen myötä kilpailu ykkösvahdin paikasta on kuitenkin kovaa, joten Césarin täytyy onnistua alusta lähtien.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa