Kausiennakko 2014/15 – Burnley
Kuva: Getty Images
Sarjanousija Burnleyn toiminta kesän siirtomarkkinoilla ei ole toistaiseksi vakuuttanut. Seuraan on liittynyt tähän mennessä kuusi uutta pelaajaa, joista puolet on Valioliiga-seurojen ylijäämäosastoa, ja toinen puolisko Mestaruussarjassa viime kaudella esiintyneitä pelaajia. Burnleyn onneksi siirtoikkuna on auki syyskuun 1. päivään asti, joten seuralla on edelleen rutkasti aikaa etsiä vahvistuksia riveihinsä.
Viime kausi
Burnley näytti jo alkukaudesta joukkueelta, joka selvittää tiensä Mestaruussarjasta Valioliigaan. Ensimmäisestä 16 ottelusta joukkue hävisi ainoastaan yhden. Marraskuu oli Burnleylle vaikea, sillä joukkue ei voittanut tuolloin yhtään ottelua. Kurssi kääntyi vuodenvaihteessa, ja joukkue pelasi peräti kolme kuukautta ilman tappioita Mestaruussarjassa. Burnley otti helmikuun alussa toisen sijan haltuunsa, eikä enää luopunut siitä. Joukkue hävisi koko kauden aikana ainoastaan viisi ottelua. Nousu Valioliigaan varmistui Mestaruusarjan kolmanneksi viimeisessä ottelussa 2-0-voitolla Wiganista.Pelaajasiirrot – lähteneet
Merkittävimpänä lähtijänä voidaan mainita Chris Baird, joka siirtyi West Bromin riveihin. Muita lähtijöitä olivat David Edgar, Nick Liversedge, Joseph Mills, Junior Stanislas, Brian Stock ja Keith Treacy.Pelaajasiirrot – saapuneet
Michael Kightly Kightly pelasi Burnleyssä jo viime kaudella lainasopimuksella, ja nyt hän siirtyi seuraan kolmivuotisella sopimuksella. 26-vuotias laituri oli joukkueensa tärkeimpiä pelaajia Mestaruussarjassa ja on sitä myös tulevalla Valioliiga-kaudella. Lukas Jutkiewicz Jutkiewicz kuvastaa hyvin Burnleyn toistaiseksi heikosti sujunutta kesää siirtomarkkinoilla. Jutkiewicz kävi kokeilemassa Valioliiga-vauhtia aikoinaan Evertonissa, mutta sai tililleen ainoastaan yhden ottelun. 25-vuotias hyökkääjä on profiloitunut divaritason hyökkääjäksi. Jutkiewicz lienee vaihtopelaajan roolissa tulevalla kaudella. Steven Reid Kokenut puolustaja vapautettiin West Bromista, ja Reid teki yksivuotisen sopimuksen Burnleyn kanssa. Reid harkitsi jo pelaauransa päättämistä, mutta päätti jatkaa Burnleyn lähestyttyä entistä Irlannin maajoukkuepelaajaa. Matthew Taylor Taylor edustaa Burnleyn kokeneinta kaartia. 32-vuotias keskikenttäpelaaja ei lopulta onnistunut murtautumaan West Hamin avainpelaajien joukkoon. Taylor siirtyi Burnleyn riveihin ilmaisella siirrolla. Matt Gilks Gilksillä on kokemusta Valioliigasta, kun mies vartioi Blackpoolin maalia kaudella 2010-11. Tuolloin taso ei riittänyt ja Blackpool putosi Mestaruussarjaan. Marvin Sordell Sordell on Jutkiewiczin ohella divaritason hyökkääjä. Maalimäärät eivät ole huimanneet päätä Mestaruussarjassa. Sordell teki seitsemän maalia 31 ottelussa viime kaudella, joten 23-vuotiaasta hyökkääjästä on vaikeaa ennustaa todellista maaliruiskua Valioliigassa.Joukkueen vahvuus
Joukkueen hyökkäys on vahva, vaikka kesän hankinnat ovat olleet heikkoa tasoa. Sam Vokes ja Danny Ings tekivät Burnleylle viime kaudella yhteensä 41 maalia Mestaruussarjassa. Vokes on puhdas kärkipelaaja, kun taas Ings pelasi viime kaudella vaihtelevasti sekä hyökkääjänä että hyökkäävänä keskikenttäpelaajana. Herrojen kohdalla on huomioitava, että viime kausi oli molemmille vasta ensimmäinen maalirikas kausi. Vokes teki kaudella 2012-13 neljä maalia Burnleylle. Ingsin vastaava lukema samalla kaudella oli kolme.Joukkueen heikkous
Joukkueen materiaali on yksinkertaisesti liian heikkoa. Burnley pelasi menestyksekkään kauden Mestaruussarjassa, mutta samalla miehityksellä on vaikeaa ennustaa menestystä Valioliigassa. Nousu Valioliigaan tarkoittaa seuralle jopa 145 miljoonan euron lisätuloja viime kauteen verrattuna. Toistaiseksi rahoista on käytetty ainoastaan murto-osa. Burnleyn materiaali on todella kapea, ja joukkueesta uupuu Valioliigaan vaadittavaa laatua. Pelkällä tsempillä joukkue ei tule pärjäämään Valioliigassa.Valmennus
Manageri Sean Dyche on valmentajana melko kokematon. Dyche aloitti valmennusuransa Watfordissa alle 18-vuotiaiden joukkueen käskyttäjänä vuonna 2007. Vuonna 2009 Dyche nousi Malky Mackayn apuvalmentajaksi Watfordissa. Kahta vuotta myöhemmin Dychestä tuli Watfordin päävalmentaja Mackayn siirryttyä Cardiffiin. Dyche on valmentanut Burnleyä lokakuusta 2012 lähtien. Pallonhallintapeli ei kuulu Dychen vahvuuksiin. Burnleyn pallonhallintaprosentti oli keskimäärin viime kaudella Mestaruussarjassa alle 50 prosenttia. Joukkue pyrkii pelaamaan pallon nopeasti pois puolustussektorista laidoille tai vahvana pääpelaajana tunnetun Vokesin päänuppiin pitkillä syötöillä. Burnleyn syöttöprosentti oli viime vuonna 70, joka on hämmästyttävän heikko nousijajoukkueelle. Syöttöprosenttia selittää toki Burnleyn lähettämät lukuisat pitkät pallot, mutta Valioliigassa edistystä parempaan suuntaan on tapahduttava. Burnley puolustaa vahvasti joukkueena. Omaa maalia kohti tuli viime kaudella keskimäärin 3,5 laukausta per ottelu, eli sarjan pienin lukema. Joukkueen uhrautuva puolustuspeli on nousijajoukkueen tärkeimpiä osa-alueita taistelussa sarjapaikan uusimisen puolesta.Tärkein pelaaja
Sam Vokes Vokes on joukkueelleen todella tärkeä pelaaja. Hyökkääjä kävi haistelemassa Valioliigan vauhtia muutama vuosi sitten Wolvesin paidassa, mutta tuolloin taidot eivät vielä riittäneet. Nyt Vokes on muutaman vuoden kokeneempi, ja alla on yli 20 maalin kausi Mestaruussarjassa. Saman tempun uusiminen tuskin onnistuu Valioliigassa, mutta hänellä on potentiaalia 10-15 maalin kauteen. Ja Vokesin maaleja Burnley tarvitsee.Arvio
Elokuu on Burnleylle todella tärkeä. Toistaiseksi kesän siirtoikkuna on mennyt aivan pipariksi. Manageri Dychen on turha kuvitella, että nykyinen materiaali riittäisi pitämään joukkueen Valioliigassa. Ilman merkittäviä pelaajahankintoja pikkukaupungin seuran visiitti Valioliigassa jää valitettavasti yhden kauden mittaiseksi.Kokoonpano
Maalivahdit 1 Tom Heaton 12 Alex Cisak Matt Gilks Puolustajat 2 Kieran Trippier 3 Danny Lafferty 4 Michael Duff 5 Jason Shackell 6 Ben Mee 28 Kevin Long Steven Reid Keskikenttä 7 Ross Wallace 8 Dean Marney 14 David Jones 19 Michael Kightly 32 Cameron Howieson 33 Steven Hewitt 37 Scott Arfield Matthew Taylor Hyökkäys 9 Sam Vokes 10 Danny Ings 30 Ashley Barnes Marvin Sordell Lukas JutkiewiczLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”