Manchester Unitediin vasta alle vuosi sitten siirtynyt Marouane Fellaini on jättämässä seuran. Keskikenttäpelaajan ensimmäinen vuosi meni Unitedissa penkin alle, ja manageri Louis van Gaal on nyt luopumassa belgialaisesta. United maksoi Fellainista Evertonille syyskuussa 33,5 miljoonaa euroa. 26-vuotias belgialainen oli kautta aikojen neljänneksi kallein pelaaja Unitedin historiassa. Nyt United olisi luopumassa Fellainista noin 18 miljoonalla eurolla. Fellaini nauttii Unitedissa 121 000 euron viikkopalkkaa, joka voi muodostua ongelmaksi Napolille. Tästä syystä Fellainin siirto Napoliin saattaa olla lainasopimus, ellei belgialainen suostu tuntuvaan palkanalennukseen. Napolissa Fellainilla olisi mahdollisuus pelata Mestarien liigaa, kun United jäi europelien ulkopuolelle sijoittuen vasta seitsemänneksi viime kaudella Valioliigassa. Lähde: The Guardian

Toimittajan sana

Fellainin ensimmäinen kausi Unitedissa oli yksinkertaisesti surkea. Isolla rahalla seuraan ostetulle pelaajalle oli asetettu valtavat odotukset, mutta loukkaantumisten sävyttämä kausi oli kaikista näkökulmista katsottuna pettymys. Fellaini on pelannut parhaat kautensa Evertonissa ylempänä keskikenttäpelaaja, missä belgialainen ei tule United-paidassa peliaikaa saamaan. Unitedin lienee parasta myöntää epäonnistunut hankinta, ja ottaa Fellainista pois kaikki tarjolla olevat eurot.

LUE MYÖS: