Tottenham-legendat – Glenn Hoddle
Kuva: Getty Images
Lauantaina 2.8. Helsingin Olympiastadionilla pelattavan Tottenhamin ja Celticin välisen Eloklassikon kunniaksi Valioliiga.com muistelee Tottenham-legendoja viiden osan juttusarjassa. Jokaisessa artikkelissa muistelemme yhden legendaarisen Tottenham-pelaajan uran käänteitä ja tähtihetkiä.
Glenn Hoddle
Watfordin junioreissa jalkapallouransa aloittanut Glenn Hoddle oli yksi aikakautensa parhaista keskikenttäpelaajista. Hoddle pelasi urallaan Tottenhamissa, AS Monacossa, Swindonissa sekä Chelseassa. Englannin maajoukkuetta hän edusti 53 kertaa. Pelaajauran jälkeen Hoddle teki myös menestyksekästä uraa managerina. Tottenham-vuodet 1975-87 Hoddle teki debyytin Spursin edustusjoukkueessa 17 vuoden ikäisenä elokuussa 1975. Avauskokoonpanon paikkaa Hoddle joutui odottamaan aina seuraavan vuoden helmikuulle saakka. Hoddle onnistui heti maalinteossa päästyään avauskokoonpanoon. Hoddle esiintyi edukseen kaudella 1976-77, vaikka Spurs koki putoamisen sarjaporrasta alaspäin kauden päätteeksi. Nuori keskikenttäpelaaja oli joukkueensa avainpelaajia, kun Spurs nousi välittömästi seuraavalla kaudella takasin Englannin korkeimmalle sarjatasolle. Kausi 1979-80 oli keskikenttäpelaajalle menestys. Tuolloin 22-vuotias Hoddle niittasi 41 liigaottelussa 19 maalia. Hoddle pokkasi kauden päätteeksi Pelaajayhdistyksen vuoden nuoren pelaajan palkinnon. Väsymätön juoksija hämmästytti taidoillaan sekä keskikentän keskustassa että laidalla. Kaudella 1980-81 Hoddle johdatti Spursin FA Cupin voittoon. Myös seuraavalla kaudella Spurs voitti FA Cupin. Hoddle onnistui maalinteossa finaalissa, sekä tuolloin vielä käytössä olleessa finaalin uusintaottelussa. Hoddle kärsi seuraavina kausina lukuisista loukkaantumisista. Hän pelasi 126 mahdollisesta ottelusta avauskokoonpanossa ainoastaan 76 kertaa. Loukaantumisistaan huolimatta Hoddle esiintyi kauden 1986-87 päätteeksi FA Cupin finaalissa, jonka Spurs hävisi Coventrylle. Tuo ottelu jäi Hoddlen Spurs-uran viimeiseksi. Nykyisin Arsenalia valmentava Arsène Wenger osti Hoddlen AS Monacoon 750 000 punnan siirtokorvauksella. Pelaajauran jälkeinen elämä Hoddle päätti pelaajauransa vuonna 1995 Chelsean paidassa oltuaan päättyneen kauden pelaajavalmentajan roolissa. Hoddle teki paluun Tottenhamiin managerina vuonna 2001, ja valmensi seuraa kahden vuoden ajan. Hoddlen viimeinen seura oli Wolves, josta hän sai potkut syyskuussa 2006. Hoddle on tehnyt manageriuran jälkeen uraa tv-kommentaattorina. Sarja päättyy.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä