Kausiennakko 2014/15 – Liverpool
Kuva: Getty Images
Brendan Rodgersin Liverpool on kauteen lähtiessä iso kysymysmerkki. Luis Suárez vaihtoi kesän aikana maisemaa, ja joukkueeseen on saapunut kesän aikana valtava määrä uusia pelaajia uruguaylaisesta saaduilla rahoilla.
Viime kausi
Liverpool nousi pitkästä aikaa mukaan taistelemaan Valioliigan mestaruudesta. Syyskaudella kärsityt viisi tappiota koituivat kuitenkin Liverpoolin kohtaloksi. Liverpoolilla oli viime kaudella vaikeuksia varsinkin kärkipään seuroja vastaa. Chelseaan Pool kompastui molemmissa Valioliigan otteluissa. Kevätkausi oli Liverpoolilta upeaa lentoa, kun joukkue pelasi tammikuun ensimmäisestä päivästä tappioitta huhtikuun loppupuolelle saakka. Tuolloin Chelsea oli Liverpoolia vahvempi. Valioliigan toiseksi viimeisellä kierroksella Liverpool menetti käsittämättömästi kolmen maalin johtoaseman Crystal Palacea vastaan kymmenessä minuutissa. Viimeisen kierroksen voitto Newcastlesta ei riittänyt mestaruuteen. FA Cupissa Liverpool putosi 5. kierroksella Arsenalia vastaan. Liigacupissa tie nousi pystyyn 3. kierroksella Manchester Unitedin oltua parempi.Pelaajasiirrot – lähteneet
Luis Alberto (Málaga) Luis Alberto on jäänyt Liverpoolissa vähälle vastuulle. Liverpool lainasi kärkipelaajan koko kaudeksi La Ligan Málagaan. Iago Aspas (Sevilla) Aspas pelasi viime kaudella yhdeksässä Valioliiga-ottelussa, eikä onnistunut maalinteossa kertaakaan. Espanjalainen pelaa ensi kauden lainasopimuksella Sevillassa. Luis Suárez (FC Barcelona) Suárez sai MM-kisojen puremistempauksestaan neljän kuukauden täyskiellon jalkapallotoimintaan. Liverpool päätti myydä viime kauden maalikuninkaan FC Barcelonan riveihin. Seura sai Suárezista 86,5 miljoonan euron siirtokorvauksen.Pelaajasiirrot – saapuneet
Emre Can (Bayer Leverkusen) Nuori keskikenttäpelaaja siirtyi Liverpooliin 12 miljoonan euron siirtokorvausta vastaan. Saksan nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo pystyy pelaamaan keskikentän lisäksi vasempana puolustajana. Adam Lallana (Southampton) Sensaatiomaisen kauden Southamptonissa pelannut Lallana on hyvä vahvistus Liverpoolin keskikentälle. Lallana pystyy pelaamaan keskikentällä hyökkäävissä rooleissa millä tahansa pelipaikalla. Rickie Lambert (Southampton) Maalipyssy vaihtoi Southamptonista suosikkijoukkueensa riveihin. Kokenut hyökkääjä on takuuvarma maalintekijä. Lambertin suorat vapaapotkut ovat Valioliigan parhaimmasta päästä. Dejan Lovren (Southampton) Läpimurtokauden Southamptonin puolustuksessa pelannut Lovren on hyvä lisä Liverpoolin kapeahkoon puolustukseen. Lovren noussee avauskokoonpanon pelaajaksi. Lazar Markovic (Benfica) Lupaava laituri siirtyi Liverpooliin Benficasta 26,7 miljoonalla eurolla. Vasta 20-vuotias Markovic ajetaan luultavasti varovaisesti sisään Liverpoolin joukkueeseen, ja hän saanee vastuuta enemmän vasta kevätkaudella. Divock Origi (Lille) Brasilian MM-kisoissa loistanut Origi siirtyi Liverpooliin 13,5 miljoonan euron siirtokorvauksella. Origi pelaa tulevan kauden lainasopimuksella entisessä seurassaan Lillessä. Kevin Stewart (Tottenham) 20-vuotias puolustaja siirtyi Liverpooliin Tottenhamista ilmaisella siirrolla. Stewartin vastuu jäänee pieneksi ensimmäisellä Liverpool-kaudella.Joukkueen vahvuus
Liverpoolin erikoistilanteet ovat Valioliigan parhaasta päästä. Viime kauden Valioliiga-maaleista peräti neljännes tuli erikoistilanteista. Suárezin lähdön myötä suorista vapaapotkuista poistuu rutkasti taitoa, mutta seuraan siirtynyt Lambert on myös todella vaarallinen vapaapotkujen laukoja. Suorien vapaapotkujen lisäksi Liverpoolin kulmapotkut ovat todella vaarallisia. Varsinkin Martin Skrtel oli viime kaudella vahva kulmapotkujen viimeistelyssä, sillä toppari iski seitsemän Valioliiga-maalia menneellä sesongilla. Liverpool teki viime kaudella myös kymmenen maalia rangaistuspotkuista. Steven Gerrardin laukomat rangaistuspotkut uppoavat maaliin hyvällä prosentilla.Joukkueen heikkous
Suárezin lähtö ja lukuisten pelaajien hankinta nostaa ilmoille valtavan määrän kysymysmerkkejä. Suárez kykeni ratkaisemaan otteluita yksin, mutta nyt joukkueesta ei löydy samanlaista ratkaisevaa tekijää. Daniel Sturridge ja aikaisemmin mainittu Lambert ovat hyviä maalintekijöitä, mutta molempien taso on silti todella kaukana Suárezista. Suárezin siirto FC Barcelonaan yhdistettynä lukuisiin hankintoihin muistuttaa valitettavan paljon Tottenhamin vastaavaa toimintaa viime kesänä. Spurs myi Gareth Balen Real Madridiin ja osti saaduilla rahoilla paljon uusia pelaajia. Joukkueen pelaaminen ei näyttänyt missään vaiheessa kautta kovinkaan valmiilta, ja kausi oli lopulta iso pettymys.Valmennus
Brendan Rodgers on yksi Valioliigan parhaista managereista. Rodgersin työ Liverpoolissa näkyi hyvin kevätkaudella, kun joukkue marssi voitosta voittoon aina viimeisille kierroksille asti. Liverpoolin pallonhallinta oli viime kaudella keskimääräisesti 56 prosenttia, ja syötöt osuivat kohdilleen 84 prosentin tarkkuudella. Liverpool ei käytä juurikaan pitkiä palloja, vaan suosii pelifilosofiassaan lyhyitä syöttöjä. Tulevalla kaudella tilastoissa saatetaan nähdä muutos, sillä Lambert on todella vahva pääpelaaja, ja häntä käytettäneen enemmän hyökkäysten rakentelussa. Puolustuspelaamisessa Liverpoolilla on rutkasti parannettavaa tulevalla kaudella. Liverpool päästi viime kaudella 38 Valioliiga-ottelussa peräti 50 maalia omaan päähän. Vertailukohtana voidaan käyttää kolmanneksi sijoittunutta Chelseaa, joka päästi 27 maalia koko Valioliiga-kauden aikana.Tärkein pelaaja
Daniel Sturridge Viime kaudella 21 maalia iskenyt Sturridge on uuden tilanteen edessä. 24-vuotias hyökkääjä on kovan paikan edessä, sillä hän on ensimmäistä kertaa urallaan joukkueensa selkeä ykköskärki. Sturridgen maalimäärät perustuivat viime kaudella loistavaan yhteispeliin Suárezin kanssa. Ilman Suárezia englantilaisen maalimäärä voi jäädä huomattavasti viime kaudesta. Sturridge on silti odotusarvoltaan joukkueensa tärkein pelaaja.Arvio
Liverpool on täysin samassa tilanteessa, kuin Tottenham vuosi sitten. Joukkue on tehnyt paljon hankintoja, mutta yksikään pelaajista ei ole aivan huippupelaajan statuksella kulkeva pelaaja. Ilmassa on aivan liikaa kysymysmerkkejä, että Liverpoolin voisi väittää taistelevan mestaruudesta. Todennäköisintä on se, että Liverpool taistelee viimeisestä Mestarien liigan paikasta yhdessä Arsenalin kanssa.Kokoonpano
Maalivahdit 1 Brad Jones 22 Simon Mignolet 25 Pepe Reina Puolustajat 2 Glen Johnson 3 José Enrique 4 Kolo Touré 5 Daniel Agger 6 Dejan Lovren 16 Sebastián Coates 17 Mamadou Sakho 26 Thiago Ilori 37 Martin Skrtel 38 Jon Flanagan 44 Brad Smith 49 Jack Robinson Keskikenttä 8 Steven Gerrard 10 Philippe Coutinho 11 Oussama Assaidi 14 Jordan Henderson 20 Adam Lallana 21 Lucas Leiva 23 Emre Can 24 Joe Allen 30 Suso 31 Raheem Sterling 33 Jordon Ibe 35 Connor Coady 53 João Carlos Teixeira Lazar Markovic Hyökkääjät 9 Rickie Lambert 15 Daniel Sturridge 29 Fabio BoriniLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä