Wayne Rooneysta Man Unitedin kapteeni

Wayne Rooney kantaa Manchester Unitedin kapteeninnauhaa kaudella 2014-15. Darren Fletcher nimitettiin varakapteeniksi.
– Minulle kapteenin valitseminen on todella tärkeää. Wayne on osoittanut mahtavaa asennetta kaikessa tekemisessä. Olen ollut erittäin vaikuttunut hänen ammattimaisuudesta, sekä hänen asenteesta harjoittelua kohtaan. Hän on suuri inspiraation lähde nuoremmille pelaajille. Uskon hänen laittavan koko sydämen ja sielun kapteenin rooliin, United-manageri Louis van Gaal kommentoi seuran verkkosivuilla.
Rooney on edustanut Unitedia jo kymmenen vuoden ajan. Nuorena poikana Manchesteriin siirtynyt Rooney oli luonnollisesti otettu nimityksestä joukkueensa kapteeniksi.
– Tämä on valtava kunnia minulle sekä perheelleni, kun minut valittiin tämän suuren seuran kapteeniksi. Se on rooli, jota kannan suurella ylpeydellä. Joukkuehenki on ollut aina todella korkealla pukukopissamme. Olen todella kiitollinen managerille hänen uskostaan minuun. Odotan jo pääseväni johdattamaan joukkueen kauden ensimmäiseen otteluun lauantaina, Rooney kommentoi.
United aloittaa kauden kotiottelulla Swanseaa vastaan ensi lauantaina.
Toimittajan sana
Rooney valinta kapteeniksi oli lopulta täysin oikea ratkaisu. Hyökkääjä on kasvanut henkisesti viime vuosina, ja häneltä ei ole nähty viime vuosina juurikaan ylilyöntejä, joita Rooneylta nähtiin ennen useastikin.
Myös Robin van Persien nimi vilahteli ehdotuksissa Unitedin kapteeniksi. RVP:n valinta kapteeniksi olisi lopulta saattanut aiheuttaa rakoilua joukkuehengessä, sillä hyökkääjä on edustanut Unitedia vasta kahden kauden ajan.
Fletcherin valinta varakapteeniksi osoittaa sen, että van Gaal kaavailee skotille isoa roolia joukkueessa. Fletcher sai paljon vastuuta harjoituskauden otteluissa. Skotin terveysongelmat näyttävät viimeinkin olevan historiaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- TV-ohjelmasta tuttu Wrexham nappasi entisen maajoukkuepuolustajan
- Aaron Ramsdale lainalle Newcastleen
- Norjan maajoukkuepelaaja siirtyy Valioliigaan
- Newcastle nappaamassa tähtihyökkääjän Bundesliigasta Man Unitedin nenän edestä
- Lähde: Liverpool ei aio tehdä uutta tarjousta Alexander Isakista
- Eddie Howe kommentoi Alexander Isakin tilannetta: ”Tarjous oli ehditty hylätä ennen kuin kuulin asiasta”
- Romano: Tottenham-tähden lähtö varmaa
- Chelsea-hyökkääjä matkalla sarjanousijan riveihin pysyvällä siirrolla
- Englannin jalkapalloliitto ei anna rangaistusta Lucas Paquetàlle
- Manchester United haluaa hankkia RB Leipzigin hyökkääjän – hintalappu selvillä
- Eddie Howe kommentoi Alexander Isakin tilannetta: ”Tarjous oli ehditty hylätä ennen kuin kuulin asiasta”
- Englannin ennätys rikki Manchesterissa
- Newcastle hylkäsi Liverpoolin tarjouksen Alexander Isakista
- Chelsea-hyökkääjä matkalla sarjanousijan riveihin pysyvällä siirrolla
- Manchester United haluaa hankkia RB Leipzigin hyökkääjän – hintalappu selvillä
- Romano: Tottenham-tähden lähtö varmaa
- Lähde: Liverpool ei aio tehdä uutta tarjousta Alexander Isakista
- João Palhinha palaamassa Valioliigaan
- Virallista: Chelsea lähettää vasta 18-vuotiaan maajoukkuekonkarin lainalle
- Englannin jalkapalloliitto ei anna rangaistusta Lucas Paquetàlle