Sunderland-kippari O’Shealle kahden vuoden jatkosopimus
Kuva: Getty Images
Sunderland-kapteeni John O’Shea on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen nykyisen seuransa kanssa. Vuonna 2011 Manchester Unitedista Stadium of Lightille saapunut 33-vuotias irlantilaispuolustaja on pelannut tähän mennessä yli 120 ottelua Black Cats -paidassa.
– Olen nauttinut saapumisestani saakka jokaisesta minuutistani Sunderlandissa. Hienoa, että voin jatkaa täällä seuraavat kaksi vuotta. On suuri kunnia kipparoida tällaista seuraa mahtavien kannattajien edessä. Odotan innolla, että pääsen näyttämään sitoutumiseni kentällä.
O’Shea pelasi tiistaina sadannen maaottelunsa Irlannin paidassa. Puolustaja juhlisti tuolloin merkkipaaluaan tasoitusmaalilla Saksan verkkoon.
O’Shea on voittanut tähän mennessä urallaan viisi Valioliiga-mestaruutta, FA Cupin ja Mestarien liigan Unitedin paidassa. Kokonaisuudessaan irlantilaiselta löytyy tililtään yli 500 ottelua Englannin korkeimmalla sarjatasolla.
Lähde: Sunderlandin verkkosivut
Toimittajan sana
O’Shealla on edelleen paljon annettavaa Sunderlandille. Kokenut puolustaja on loistanut varmoilla otteillaan Irlannin EM-karsinnoissa, mistä osoituksena tiistain elintärkeä tasoitusmaali. Lisäksi O’Shealta löytyy johtajuutta ja päättäväisyyttä, mitä Black Cats tarvitsee pitääkseen puolustuslinjansa ruodussa. Kahden vuoden jatkosopimuksen myötä puolustajaa tuskin nähdään enää toisessa seurassa.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä