Barcelonan entinen ykkösvahti kuntouttaa polveaan Manchester Unitedin kanssa
Kuva: Getty Images
Polvivammastaan kuntoutuva entinen Barcelona-vahti Victor Valdes harjoittelee Manchester Unitedin kanssa. 32-vuotiaan espanjalaisen polvi operoitiin maaliskuussa, minkä vuoksi häneltä jäi väliin myös Brasilian MM-turnaus. United ilmoitti Valdesin tilanteesta verkkosivuillaan julkaisemassa tiedotteessa.
Valdes on tällä hetkellä ilman seuraa jätettyään Barcelonan kesällä. Maalivahdin polven kuntoutuksen loppuosa suoritetaan Unitedin kanssa Louis van Gaalin tarjottua tähän mahdollisuuden.
Barcelonan oma kasvatti Valdes edusti katalalonialaisseuran edustusjoukkuetta 12 vuoden ajan. Espanjalaisvahti voitti Blaugranan väreissä kuudesti La Ligan, kaksi Espanjan Cupia ja kolmesti Mestarien liigan.
Toimittajan sana
Valdesin treenaaminen Unitedin kanssa ei vielä tarkoita sitä, että Barca-kasvatti olisi tekemässä sopimusta. Merkit kuitenkin viittaavat siihen, että kuntoutusta tarjonneella van Gaalilla on jotain mielessä. Siirtokorvausta United ei joutuisi Valdesista maksamaan, mutta kokeneen maalivahdin palkka voi olla korkea. Parhaimmillaan Valdes voisi tukea hyvin David de Geaa, joka saisi samalla hyvin huiliaikaa. Toisaalta eri asia on onko espanjalainen liian hyvä kakkosvahdiksi?LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen