Andy Carroll loisti Boleyn Groundilla – West Ham upotti Swansean
Kuva: Getty Images
Loistavaa syyskautta pelaava West Ham voitti Swansean 3-1-lukemin sunnuntain iltapäivän ottelussa. Hammers nousi voitolla Valioliigassa jo kolmanneksi.
West Ham hallitsi ottelutapahtumia, mutta Swansea siirtyi ottelussa johtoon 19. peliminuutilla. Gylfi Sigurdsson vapautti vasemmalta laidalta Jefferson Monteron, joka syötti pallon maalin edessä odottaneelle Wilfried Bonylle. Hyökkääjä viimeisteli maalin upeasti suoraan syötöstä.
Swansean johto kesti noin 20 minuutin ajan. Carl Jenkinson lähetti laadukkaan keskityspallon maalille, ja Andy Carroll nousi omiin korkeuksiin puskien pallon Swansea-maalin takanurkkaan. Maali oli englantilaishyökkääjälle Valioliiga-kauden ensimmäinen. Puoliajalle siirryttiin 1-1-tasalukemissa.
Carroll nousi lopulta ottelun hahmoksi. Englantilaiskärki viimeisteli iltapäivän toisen osumansa kulmapotkusta. Swansean Leon Britton yritti putsata Carrollin puskun maaliviivan tuntumasta siinä epäonnistuen.
Swansean vierasottelu vaikeutui kahta minuuttia myöhemmin, kun Łukasz Fabiański ajettiin kentältä suoralla punaisella kortilla. Swansea-maalivahti tuli rangaistusalueen ulkopuolelle vastaan, ja törmäsi pallontavoittelutilanteessa Diafra Sakhon kanssa. Erotuomari Chris Foy näki tilanteessa ulosajoon oikeuttavan rikkeen, vaikka Fabiańskin kontakti Sakhoon oli hyvinkin kevyt.
Senegalilaiskärki Sakho oli osunut ottelussa kahdesti tolppaan – kolmannella yrityksellä upposi tolppien sisäpuolelle. Carroll voitti pääpallon ja Sakho viimeisteli voimalla läpiajon päätteeksi. Loppulukemat 3-1 Boleyn Groundilla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille