Pelaajasiirtojen agenttipalkkiot yli 200 miljoonaa – Englanti tuottoisin maa
Kansainvälisten pelaajasiirtojen yhteydessä agenteille maksetut palkkiot ovat kasvussa. Fifan mukaan vuonna 2014 agenteille maksettiin yhteensä 236 miljoonaa dollaria eli 208 miljoonaa euroa palkkioita. Maavertailussa ylivoimaisesti suurimmat markkinat agenteille on Englannissa.
Dollareissa laskettuna joka neljäs dollari pelaajasiirroissa vaihtoi omistajaa englantilaisseurojen mukana. Agenttien luvatusta maasta kertoo paljon, että yli joka kolmas agenteille maksettu dollari oli peräisin Englannista.
Kaiken kaikkiaan pelaajasiirroissa liikkui viime vuonna ennätyksellinen määrä rahaa. Neljän miljardin dollarin raja meni rikki ensimmäistä kertaa historiassa. Lukema vastaa noin 3,5 miljardia euroa. Englantilaisseurojen osuus oli noin 1,17 miljardia dollaria.
Toiseksi eniten rahaa kansainvälisiin pelaajasiirtoihin käytettiin Espanjassa, mihin ostettiin pelaajia noin 700 miljoonalla dollarilla. Saksalaisseurat tekivät kauppoja kolmanneksi eniten – 327 miljoonalla dollarilla. Ranskassa pelaajainvestoinnit laskivat 421 miljoonasta 221 miljoonaan. Pääsyitä on kaksi. Taloudellisen reilun pelin säännöt pakottivat PSG:n rajoittamaan tuhlaamistaan, ja toisaalta Monacon johdossa käännettiin rahahanoja kiinni.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen

- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin