Valioliigaseurat käyttivät tammikuun siirtoikkunan aikana yhteensä yli 170 miljoonaa euroa 35 eri pelaajaan. Päätimme arvioida onnistujat ja epäonnistujat seuroittain.

Onnistujat

Arsenal tilkitsi puolustustaan

Arsenal vahvisti turhan ohutta keskuspuolustustaan 24-vuotiaalla Gabriel Paulistalla ja maksoi Villarrealille arviolta 15 miljoonaa euroa. Hankinta oli välttämätön, ja manageri Arsène Wenger uskoo löytäneensä oikean miehen. Gabriel on hyvin sijoittuva puolustava puolustaja, joka katkoo syöttöjä ja peittää laukauksia. Seurajohtokin onnistui kaupan yhteydessä mainiosti vakuutettuaan viranomaiset työluvan saamiseksi. Toiseen suuntaan matkusti lainasopimuksen turvin Joel Campbell, joka kuitenkin sitä ennen solmi jatkopestin voittoputkessa purjehtivien lontoolaisten kanssa. Hyökkäyspäästä myös Lukas Podolski ja Yaya Sanogo lainattiin muihin maisemiin.

Levante UD v Villarreal CF - La Liga
Kuva: Getty Images.

Chelsean laituriosasto parani entisestään

Chelsea ilmoitti joulukuussa, ettei se aio vahvistaa ryhmäänsä tammikuussa. Minkäänlaista tarvettakaan siihen ei toki olisi ollut, mutta niin vain siirtoikkunan loppumetreillä alkoi tapahtua. Stamford Bridgellä ei haluttu Fiorentinan kolumbialaislaiturin Juan Cuadradon päätyvän esimerkiksi jonkin kilpailijan leipiin, joten oli aika toimia. Ilopilleri Cuadrado on todellinen laatupelaaja, joka liikkuu kentällä esimerkillisesti ja tekee rajusti töitä myös puolustussuuntaan. Siirtosumman on arvioitu nousevan pitkälti yli 30 miljoonaan euroon, mutta lontoolaiset rahoittivat kaupan myymällä Andre Schürrlen Wolfsburgiin liki samalla hinnalla. Cuadrado on astetta parempi versio Schürrlestä, joka jäi turhan vähälle peliajalle José Mourinhon alaisuudessa. Maailmanmestarilla olisi ollut enemmänkin annettavaa sinipaidoille. Vieläkin vähemmän pelasi Mohamed Salah, joka lainattiin Fiorentinaan.

ACF Fiorentina v Udinese Calcio - Serie A
Kuva: Getty Images.

Crystal Palacen ovi kävi tiuhaan

Crystal Palace teki suurimman värväyksensä tällä kertaa manageripuolelle, kun se pestasi ruoriin Alan Pardew’n kolmen ja puolen vuoden sopimuksella. Ihmisjohtajan taidoistaan suitsutusta saaneen Pardew’n alku on ollut lauantain Everton-tappiota lukuun ottamatta lupaava, ja useampi ringissä jo ennestään ollut pelaaja näyttää ”uudelta hankinnalta”. Hyökkäyspää vahvistui Arsenalista lainatulla Sanogolla ja ilmaiseksi haalitulla Newcastlen ex-pelaajalla Shola Ameobilla. Maalintekijöille on tilausta, sillä Palace-hyökkääjien maalimäärät ovat olleet vaatimattomia. Uusi hankinta on myös Jordon Mutch, joka hänkin kykenee viimeistelyyn. Keskikenttämies onnistui viime kaudella Cardiffissa, mutta QPR-ajan pilasivat loukkaantuminen ja rajalliset peliminuutit. Melkoisen siirtosirkuksen täydensivät Lillen laitapuolustajan Pape Souarén ja Boltonin laiturin Lee Chung-yongin kaappaukset sekä laituri Wilfried Zahan lainasopimuksen muuttuminen pysyväksi.

England U21 v Finland U21 - 2015 UEFA European Under 21 Championships Qualifier
Kuva: Getty Images.

Everton sai nopeutta laidalle

Everton lukeutuu tämän kauden suurimpiin alisuorittajiin ja voi periaatteessa ajautua jopa putoamistaisteluun. Erityisesti silmiin ovat pistäneet ikääntyvä ja haavoittuva puolustus sekä pelaajien henkilökohtaiset virheet. Roberto Martínezin ryhmä kaipaa ennen muuta tekijänimeä toppariosastolle, mutta toisaalta vikkelän laiturin Aaron Lennonin lainaaminen Tottenhamista saattaa osoittautua nerokkaaksi vedoksi. Ovi ei käynyt merkittävästi toiseenkaan suuntaan, vaikka muun muassa Ross Barkley ja Seamus Coleman herättävät takuulla kiinnostusta saarivaltakunnassa. Kesän ilmaishankinta Samuel Eto’o siirtyi Sampdoriaan. Hänen antinsa Goodison Parkilla jäi lähinnä nuorempien pelaajien mentorina toimimiseen.

getty_LennonAaron20140223
Kuva: Getty Images.

Leicester parilla jokerikortilla nousuun?

Leicester taistelee ankarasti putoamista vastaan ja toivoo seuran ennätyshankinnan Andrej Kramaricin maalien avittavan sarjasopimuksen uusimisessa. Nuori kroatialainen iski Rijekalle 28 osumaa 31 ottelussa, joten maalivainua ainakin tuntuisi riittävän. Maalivahtiosastolle yhytettiin Chelseasta 42-vuotias Mark Schwarzer, koska Kasper Schmeichel on ollut toipilaana. Kaiken nähnyt ja kokenut konkari otti saman tien paikan avauskokoonpanossa lauantain vierasottelussa Manchester Unitedia vastaan. Keskuspuolustukseen jykevyyttä tarjoaa puolestaan Stoken lainatoppari Robert Huth. Nämä liikkeet osoittavat, että yrityksen puutteesta Leicesteriä ei ainakaan voi syyttää.

Stoke City v Crystal Palace - Premier League
Kuva: Getty Images.

Manchester City nappasi markkinoiden hintavimman kalan

Manchester City voi nyt keskittyä horjahtelevan puolustuspelaamiseen organisoimiseen tehtyään tarvittavat liikkeet tammikuun siirtoikkunan aikana. Joukkueessa oli yhden huippukärjen mentävä aukko, jota saapui Swanseasta täyttämään väkivahva Wilfried Bony. Mahdollisesti 37,5 miljoonaan euroon kipuava kauppahinta on valtavan paljon rahaa, mutta nykymarkkinoilla aivan oikean suuntainen summa tuon tason maalinsylkijästä. Vankkarakenteinen Bony ei ehkä ole liigan näyttävimpiä pelaajia, mutta maalivainua ja röyhkeyttä häneltä löytyy sitäkin enemmän. Fysiikaltaan mies on erilainen kuin muut City-kärjet ja tekee hieman enemmän töitä puolustussuuntaan. Toinen erittäin tärkeä kiinnitys oli Frank Lampardin lainapestin jatkaminen. Keskikenttämies on otteillaan todistanut, että hänellä on edelleen annettavaa Valioliigassa.

Queens Park Rangers v Swansea City - Premier League
Kuva: Getty Images.

Southamptonille muutama täsmähankinta

Southampton menetti kesällä liudan avainpelaajia, mutta tällä kertaa kosiskelijat jäivät tyhjin käsin. Hollantilaismanageri Ronald Koemanilla puolestaan ei ole syytä lähteä sekoittamaan erinomaisesti toimivaa pakkaa pelaajamarkkinoilla. Mielenkiintoinen tuore löytö on kuitenkin maanmies Eljero Elia, joka iski heti kaksi maalia Newcastlen verkkoon. Bremenistä lainattu Elia on aiemmin ajautunut ongelmiin kentän ulkopuolella, mutta Koeman on luvannut laiturille täyden tukensa. Parhaimmillaan pelaaja tuo Saints-nippuun yllätyksellisyyttä, räjähtävyyttä ja intoa vastustajan haastamiseen. Toinen vahvistus on lainasopimuksella Benficasta saapunut hyökkäävä keskikenttämies Filip Djuricic, kun taas laitapuolustaja Ryan Bertrandin lainapesti Chelseasta muutettiin pysyväksi siirroksi. Koemanin hankinnat ovat tähän asti olleet vähintäänkin kiitettävää tasoa, joten odotukset ovat korkealla myös Djuricicin suhteen.

Newcastle United v Southampton - Premier League
Kuva: Getty Images.

Stokelle itsensä näköinen toppari

Stoke tarjoaa tätä nykyä entistä yleisöystävällisempää jalkapalloa, eikä muutos ole näkynyt tuloksissa negatiivisesti. Päinvastoin, joukkue pystyy haastamaan minkä joukkueen tahansa ja nappaa aika ajoin maukkaita päänahkoja. Entinen huippuhyökkääjä Mark Hughes näkisi mieluusti kärjessä laadukkaampiakin viimeistelijöitä, mutta ainoa hankinta kohdistui puolustuspäähän. Sami Hyypiän luottomiehenä Leverkusenissa pelannut Philipp Wollscheid on jo ehtinyt aloittaa lainajaksonsa lupaavasti. Isokokoinen toppari tunnetaan kokonaisvaltaisena pelaajana, jolla ei ole merkittäviä heikkouksia.

Bayer Leverkusen - Team Presentation
Kuva: Getty Images.

Sunderland: Vieläkö Defoesta on tekijämieheksi?

Sunderlandin kärsivälliseen syöttöpeliin nojaava pelitapa ei tuota toivottuja tuloksia, vaan joukkueon juuttunut kuluvalla kaudella liian usein tasapeleihin. Torontosta napatusta Jermain Defoesta toivotaan kärkeen ratkaisijaa, joka kääntää tasaiset väännöt voitoiksi. Meritoitunut konkari on paukuttanut Valioliigassa toistasataa osumaa ja saattaa vielä hyvinkin nousta kaikkien aikojen maalipörssissä jopa kymmenen parhaan joukkoon. Avausmaalinsa viikonloppuna tuikannut Defoe tuli Stadium of Lightille vaihtokaupassa, jossa toiseen suuntaan siirtyi Jozy Altidore. Jotta Gus Poyet saisi miehistönsä pelaamaan vieläkin paremmin, tarvittaisiin kuitenkin lisää teknisesti taitavia pelaajia.

Tottenham Hotspur FC v FC Sheriff - UEFA Europa League
Kuva: Getty Images.

West Bromwich tarjoaa Fletcherille uuden alun

West Bromwich siirtyi hiljattain Tony Pulisin alaisuuteen, ja tämä on pannut heti tuulemaan. Maalivahti Ben Foster ehti jo kuvata uuden managerin harjoitusmetodeita brutaaleiksi mutta toimiviksi. Pulis teki niin paljon töitä siirtotakarajan lähestyessä, että lauantain Tottenham-tappio meni osittain sen piikkiin. Ensimmäinen hankinta oli laidan kevytrakenteinen pikakiituri Callum McManaman Wiganista, ja keskikentän keskustaan Pulis hommasi viime hetkillä Darren Fletcherin ilmaiseksi Manchester Unitedista. Vaikka suolistosairaudesta kärsivä Fletcher on ollut pelaajana kuin varjo entisestään, säännöllisen peliajan myötä taso todennäköisesti nousee jonkin verran. Hyökkäyspään nuorelle tekijämiehelle Saido Berahinolle olisi varmasti löytynyt ottajia, mutta ainakin toistaiseksi hän pysyy The Hawthornsilla. Materiaali on nyt riittävän hyvä sarjapaikan uusimiseen.

International Champions Cup 2014 - Inter Milan v Manchester United
Kuva: Getty Images.

Epäonnistujat

Aston Villa olisi tarvinnut enemmän

Aston Villa on tullut viime aikoina tutuksi poikkeuksellisen aneemisesta hyökkäyksestään. Maaleja ei tule, mutta sitäkin huolestuttavampaa on tekopaikkojen vähyys. Myöskään entisenlaisesta vastaiskupelaamisesta ei ole enää tietoakaan. Valenciasta ostettu Carles Gil tuo Villa Parkille edes jonkinlaista luovuutta. Nuorukainen osoitti jo potentiaaliaan tykittämällä upean kaukolaukausmaalin cup-ottelussa Bournemouthia vastaan. Lisäksi laituririnkiä täydentää Manchester Cityn riveissä unholaan ajautunut Scott Sinclair, joka pyrkii lainapestin myötä saamaan uuden alun uralleen. Muitakin uusia kasvoja olisi ehdottomasti kaivattu, mutta luotsi Paul Lambert onnistui sentään pitämään kiinni avainpelaajistaan.

Levante UD v Elche FC - La Liga
Kuva: Getty Images.

Burnley sai pidettyä Ingsin

Burnley ei lähtenyt vieläkään mukaan kulutusjuhliin, vaan keskittyy rakentamaan joukkuetta oman strategiansa mukaan. Talous ei mene kuralle, vaikka visiitti korkeimmalla sarjatasolla jäisi yhden kauden mittaiseksi. Manageri Sean Dyche onkin joutunut vastaamaan viime aikoina lähinnä kysymyksiin hyökkääjä Danny Ingsin tilanteesta. Tämä jatkaa joukkueessa kauden loppuun saakka, mikä on hyvä asia Burnleyn kannalta.

getty_IngsDanny20150101
Kuva: Getty Images.

Hullin tärkein hankinta valmennusosastolle

Hull haali viime kesänä runsaasti uusia pelaajia, joiden esitykset eivät ole ainakaan toistaiseksi päätä huimanneet. Tasapaksu pelaaminen on heijastunut tuloksissa, ja loppukauden ainoa tavoite on putoamisen välttäminen. Kyynikon arvion mukaan Steve Brucella olisi vahvistuksille käyttöä lähes jokaisella pelipaikalla, mutta siirtorintamalla oli kovin hiljaista tammikuussa. Lähes takarajan umpeutuessa Hull onnistui sentään lisäämään riveihinsä tulivoimaa, kun Dame N’Doyen siirto Lokomotiv Moskovasta varmistui. Senegalilaiskärjen tilastot ovat rohkaisevia, ja hänestä voi toki olla mukavasti apua. Brucen mukaan pelaajien on nyt käärittävä hihat ja osoitettava taisteluhenkeä. Apua siihen tuonee entinen Manchester Unitedin apulaismanageri Mike Phelan, joka liittyy valmennustiimiin.

Manchester United Training
Kuva: Getty Images.

Liverpoolissa hiljainen tammikuu

Liverpool on kääntänyt kurssinsa nousujohteiseksi, ja synnynnäisen viimeistelijän Daniel Sturridgen paluu pitkän pelitauon jälkeen voi osoittautua paremmaksi piristysruiskeeksi kuin miljoonien sijoittaminen uusiin pelaajiin. Esimerkiksi Alan Shearer tokaisi viikonlopun West Ham -voiton jälkeen, että Sturridge sai 20 minuutin aikana enemmän aikaan kuin Mario Balotelli koko kauden aikana. Jotta punapaidat kuitenkin nousisivat toden teolla haastamaan liigakärkeä, alakerta tarvitsee remontin. Esimerkiksi uusi maalivahti, toppari ja maailmanluokan ankkuri ovat monen kannattajan hankintalistan kärjessä – kenties kärkipelaajakin. Nyt siirtoja ei tullut ainuttakaan.

getty_SturridgeDaniel2015131
Kuva: Getty Images.

Manchester United vahvisti vahvinta osa-aluettaan

Manchester United hakee yhä tasapainoa kenttäryhmitykseensä ja peliinsä – sekä kartoittaa potentiaalisia vahvistuksia. Kipeimmin niitä tarvitaan puolustukseen ja keskikentän keskustaan. Onkin ironista, että ainoa merkittävä uusi nimi on pelikuntoon toipunut Víctor Valdés. Maanmies David de Gean päälliköimä maalivahtiosasto nimittäin on ehdottomasti ollut joukkueen vahvin osa-alue parin viimeksi kuluneen kauden aikana, eikä Valdésille ole luvassa minuutteja ilman de Gean loukkaantumista tai pelikieltoa. Kun markkinat eivät olleet Unitedille suotuisat, Louis van Gaal päätti olla sortumatta paniikkihankintoihin ja joutuu nyt odottamaan kesään asti saadakseen parhaat mahdolliset vonkaleet Old Traffordille.

FC Barcelona v Manchester City - UEFA Champions League Round of 16
Kuva: Getty Images.

Newcastle: Onko Carver ratkaisu?

Newcastlen toiminta (tai toiminnan puute) siirtomarkkinoilla on perinteisesti noussut kuumaksi keskustelunaiheeksi. Nyt kaikki huomio on kiinnittynyt valmennukseen ja John Carverin loppukauden mittaiseen pestiin. Se ei monen mielestä ollut paras mahdollinen veto seurajohdolta, ja kaupungin omalla pojalla on melkoinen näytönpaikka komeasta Hull-voitosta huolimatta. Unitedin pelaajamateriaali voisi hyvin olla nykyistä laadukkaampi, mutta tammikuu olisi voinut sujua toisaalta huonomminkin. Esimerkiksi keskikentän runkopelaajaa Moussa Sissokoa vietiin huhuissa suurempiin seuroihin.

Hull City v Newcastle United - Premier League
Kuva: Getty Images.

QPR sai vain Zaraten

QPR häviää kerta toisensa jälkeen vieraskentällä, eikä kotonakaan tule riittävästi pisteitä. Manageri Harry Redknapp on usein vetänyt siirtomarkkinoilla ässiä hihastaan, mutta tällä kertaa anti jäi laihaksi, vaikka kiikarissa oli Matt Jarvisin, Emmanuel Adebayorin ja Aaron Lennonin kaltaisia nimiä. Lontoolaisseura ei toki enää käytä rahaa yhtä avokätisesti kuin pari vuotta sitten, mutta selittelylle ei silti ole sijaa. Jo alun perin liian köykäisellä hyökkäyskalustolla operoinut QPR sai sentään naarattua Mauro Zaraten lainasopimuksella West Hamista. Se ei välttämättä riitä sarjapaikan tai Redknappin työpaikan pelastamiseksi.

SS Lazio v ND Mura 05 - UEFA Europa League Play-off Round
Kuva: Getty Images.

Swansea: Kärkihyökkääjä lähti – muutama muu tilalle

Swansea menetti suurimman tähtensä Wilfried Bonyn Manchesteriin. Pelillisesti walesilaisten olisi ehdottomasti pitänyt pitää kiinni miehestä, mutta tarpeeksi rahakkaan tarjouksen tultua sisään oli tietysti ainoa järkevä vaihtoehto päästää Bony menemään. Osa rahoista sijoitettiin heti uusiin pelaajiin. Esimerkiksi laitapuolustaja Kyle Naughton tuli peliajan perässä Tottenhamista, samoin keskikenttämies Jack Cork Southamptonista. Bafetimbi Gomis ja Benficasta lainattu Nélson Oliveira kantavat nyt maalintekovastuuta, kun taas keskikentän jokerikortiksi voi nousta Exeteristä napattu 19-vuotias Matt Grimes. Määrä ei kuitenkaan aina korvaa laatua – kysykää vaikka Liverpool-kannattajilta viime kesän siirtorumban jälkeen.

Southampton v Newcastle United - Premier League
Kuva: Getty Images.

Tottenham: Hyökkäysosasto olisi kaivannut vahvistusta

Tottenhamin peli on kehittynyt hiljalleen Mauricio Pochettinon alaisuudessa. Joukkueella on jopa mahdollisuus palata pokaalikantaan seitsemän vuoden tauon jälkeen, kun Liigacupin loppuottelussa vastaan asettuu Chelsea. Tärkeän jatkopestin solmineelle Harry Kanelle ja vapaapotkuspesialisti Christian Eriksenille on hyökkäyspäässä onnistunut antamaan tulitukea oikeastaan vain Nacer Chadli, joten ratkaisijoita soisi olevan laajemmallakin rintamalla. Siirtoikkunan viime metreillä Spurs ilmoitti hankkineensa MK Donsin 18-vuotiaan keskikenttälupauksen Dele Allin pitkällä sopimuksella, mutta maaleja tekevänä box-to-box –pelaajana tunnettu nuorukainen jatkaa Ykkösliigassa lainasopimuksen turvin.

England v Italy - U19 International friendly
Kuva: Getty Images.

West Ham jäi nuolemaan näppejään

West Ham teki kauden tärkeimmät hankintansa jo viime kesänä. Kun pelikin on kulkenut viime viikkojen notkahdusta lukuun ottamatta kokonaisvaltaisen hyvin, ei uusille kasvoille ollut tarvetta. Miinusta Itä-Lontooseen lähtee siitä, että kaikki loppuhetkien siirtoviritykset kariutuivat. Muun muassa Tottenham-hyökkääjä Emmanuel Adebayor oli vahvasti tulossa seuraan. Ainoa hankinta, kovaa taklaava Doneil Henry, on tulevaisuuden nimiä. Kanadalainen saanee kuitenkin Sam Allardycelta jonkin verran peliminuutteja jo tämän kevään aikana.

Panama v Canada - 2013 CONCACAF Gold Cup
Kuva: Getty Images.

Samu Lehtonen