Viikon pelaaja: Jonathan Walters

Viikonlopun kierroksella esiin nousi hieman yllätävä nimi. Stoken Jonathan Walters teki ensimmäisenä Stoke-pelaajana hattutempun Valioliigan historiassa. Tutustutaan pelaajaan hieman syvällisemmin.
31-vuotias laitahyökkääjä aloitti uransa Blackburnin riveissä toiseksi ylimmällä sarjatasolla, missä hän ei saanut otteluakaan vyölleen. Ensimmäiset ottelut Walters kirjautti Valioliigassa muutamaa kautta myöhemmin Boltonissa. Peliaika seurassa jäi lopulta vähäiseksi ja Walters käväisikin lainasopimuksilla Hullissa, Crewessä ja Barnsleyssa. Kauden 2004-05 Walters pelasi Mestaruussarjan Hullissa.
Walters haki vauhtia aina Kakkosliigasta asti Scunthorpen, Wrexhamin ja Chester Cityn riveistä. Chesterissä mies onnistui tekemään kymmenen maalia 33 ottelussa, mikä poiki siirron Mestaruussarjan Ipswichiin. Vaikeahkon ensimmäisen kauden jälkeen Waltersista tuli Ipswichin runkopelaaja, missä hän teki parhaimmalla kaudellaan 13 maalia. Laitahyökkääjä edusti Mestaruussarjan seuraa vuosina 2006-10.
Stoke huomasi Waltersin potentiaalin ja värväsi miehen elokuussa 2010. Irlannin maajoukkuetta urallaan 30 kertaa edustanut Walters teki Stoken kanssa nelivuotisen sopimuksen. Laitahyökkääjä sai alusta lähtien hyvin vastuuta Valioliiga-seurassa ja teki kaikki kilpailut huomioiden 12 osumaa ensimmäisellä kaudellaan.
Tahti jatkui lähes yhtä tasaisena kaudella 2011-12. Walters pelasi kaudella 2011-12 hurjan määrän otteluita, sillä hän kirjautti kaikkiaan 54 ottelua kauden aikana. Maaleja laitahyökkääjä teki kaikkiaan 11. Seuraavalla kaudella Walters kirjautti 42 ottelua, joissa hän pääsi edelliskauden maalilukemiin.
Kausi 2013-14 oli Waltersilta pettymys, sillä laitahyökkääjä onnistui maalinteossa ainoastaan viidesti. Kuluvalla kaudella tahti on ollut jälleen hyvä ja Walters pelaa nykyisellä tahdilla maalimäärällisesti uransa parhaimman kauden. Walters on tehnyt 22 ottelussa kymmenen maalia, joista seitsemän on syntynyt Valioliigassa.
Walters tunnetaan erityisen vahvana pääpelaajana. Romuluinen laitahyökkääjä ei välttele kaksinkamppailutilanteita ja tuleekin tilanteisiin useasti kovalla vauhdilla. Waltersin ja Stoken sopimus on katkolla ensi kesänä, mutta nykyisten otteiden jatkuessa Potters halunnee jatkaa laitahyökkääjänsä sopimusta.
Walters ei kovin useasti loista otsikoissa, mutta tällä kertaa mieheltä nähtiin nappionnistuminen QPR:ää vastaan. Laitahyökkääjä iski ns. täydellisen hattutempun tehtyään maalin sekä oikealla että vasemmalla jalallaan ja viimeisteli kolmannen maalinsa päällä.
Edelliset Viikon pelaaja -valinnat voit lukea täältä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen

- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin