Steven Gerrardin viimeinen Merseysiden derby pistejakoon
Kuva: Getty Images
Liverpoolin monivuotinen kapteeni Steven Gerrard on mitä todennäköisimmin pelannut viimeisen paikallispelinsä Evertonia vastaan. Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin, joten avauksessa pelannut Gerrard ei onnistanut kohentamaan 10 maalin derbysaldoaan.
Pariin kertaan Gerrard oli kohtuullisen lähellä maalintekoa. Ensimmäisellä puoliskolla kierteinen vapaapotku suuntautui kohti maalia, mutta laukauksessa ei ollut tarpeeksi voimaa, jotta se olisi voinut yllättää Everton-vahti Joel Roblesin. Toisella 45-minuuttisella Gerrard venyi akrobaattiseen sivuttaiseen saksipotkuun. Kuti painui Steven Naismithin pään kautta yli maalin.
Pelin paras paikka siunaantui yllättäen avaukseen nostetulle Jordon Ibelle. Vasta kauden neljättä Valioliiga-otteluaan pelannut 19-vuotias Ibe latasi 27. minuutilla lujan kudin rangaistusalueen ulkopuolelta. Pallo kolahti tolpan yläosaan.
Melko terävällä jalalla liikkeellä oli myös Raheem Sterling. Kahdeksannella minuutilla hänet syötettiin pieneen kulmaan kasvotusten Everton-maalivahti Roblesin kanssa. Sterling kikkaili aikansa ja sohaisi lopulta laukauksen sivuverkkoon.
Parikymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa vaihdossa aloittanut Daniel Sturridge pääsi kokeilemaan pienen flipperin jälkeen muutamasta metristä. Everton-puolustus ehti saada lihaa eteen, eikä laukaus ikinä päätynyt maalille asti.
Aivan ottelun lopussa Evertonilla oli lähes Iben tolppakudin veroinen tilanne. Hetkeä aiemmin vaihdosta sisään tullut Ross Barkley jakoi erinomaisen syötön Seamus Colemanille. Oikea pakki haki takakulmaa, mutta Simon Mignolet venyi erinomaiseen torjuntaan.
Tasapelin myötä Mestarien liigaan oikeuttava neljäs sija uhkaa karata Liverpoolilta entistä kauemmas. Manchester United ja Tottenham ovat 43 pisteessä, Liverpoolin saldo on nyt 39 pinnaa. Kaiken lisäksi Unitedilla on kierroksen ottelu pelaamatta. Everton puolestaan nousi 27 pisteeseen. Sarjasijoitus on tällä hetkellä 12:s.
Liverpool sai pistemenetyksen lisäksi muitakin huonoja uutisia. Vartin pelin kohdalla loukkaantunut Lucas Leiva jouduttiin vaihtamaan Joe Alleniin. Lucasin tilanteesta ei ole tällä hetkellä tietoa.
Valioliiga lauantaina
Tottenham – Arsenal 2-1 (0-1) 0-1 Mesüt Özil (11.) 1-1 Harry Kane (56.) 2-1 Harry Kane (86.) Aston Villa – Chelsea 1-2 (0-1) 0-1 Eden Hazard (8.) 1-1 Joris Okore (48.) 1-2 Branislav Ivanovic (66.) Leicester – Crystal Palace 0-1 (0-0) 0-1 Joe Ledley (55.) Manchester City – Hull 1-1 (0-1) 0-1 David Meyler (35.) 1-1 James Milner (90+2.) Queen’s Park Rangers – Southampton 0-1 (0-0) 0-1 Sadio Mane (90+3.) Swansea – Sunderland 1-1 (0-1) 0-1 Jermaine Defoe (42.) 1-1 Ki Sung-yeong (66.) Everton – Liverpool 0-0LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen