FA Cupin puheenaiheet: Bradfordin tuhkimotarinaan uusi luku
Kuva: Getty Images
Kauden 2014-15 FA Cup on edennyt puolivälierävaiheeseen. Neljännesvälierien puhutuimmaksi aiheeksi nousi Manchester Unitedille tuomittu rangaistuspotku, mikä jakoi jalkapalloa seuraavan maailman mielipiteet.
Neljännesvälierissä riitti toki muitakin puheenaiheita. Valioliiga-seurat saivat jälleen todeta turnauksen yllätyksellisyyden.
Bradford lähetti Sunderlandin laulukuoroon
Ykkösliigan Bradford jatkoi hienoa taivaltaan FA Cupissa. Tällä kertaa piskuisen seuran taistelutahdon edessä joutui nöyrtymään Sunderland. Kotijoukkue oli Valley Paraden perunapellolta muistuttaneella nurmella vahvempi 2-0-lukemin. Sunderland sai otteluun heikon alun, kun John O’Shea ohjasi pallon epäonnekseen omaan maaliin. 4. kierroksella sensaatiomaisesti 4-2-luvuin Chelsean pudottanut joukkue varmisteli jatkopaikkaansa Jon Steadin osumalla. Sunderlandissakin urallaan pelannut Stead on iskenyt tämän vuoden FA Cupissa maalin jokaisella ottelukierroksella. Bradfordin ja Sunderlandin ottelu kuvastaa allekirjoittaneelle FA Cupia parhaimmillaan. Bradford-puolustaja Rory McArdlen selässä ei pelinumeroa tai nimeä nähty, kun ainut oma pelipaita oli tahriintunut vereen päähän tulleen iskun seurauksena.Ideyen maalivainu löytyi – West Brom nöyryytti West Hamia
Flopiksi leimattu Baggies-hyökkääjä Brown Ideye on löytänyt vireen Tony Pulisin alaisuudessa. Seuran ennätysostos on viimeistellyt kolmeen edelliseen otteluun neljä maalia. West Hamin verkkoon nigerialainen osui kahdesti Baggiesin 4-0-kotivoitossa. Ideyen pelaamisesta huokuu itsevarmuus. Videolla ajassa 1:24 Ideye vie Hammersin Kevin Nolania, kuin sitä kuuluisaa litran mittaa. Nigerialaiskärki näytti kokevan vääryyttä tilanteessa, josta ei lopulta rangaistuspotkua vihelletty.Joshua King puhkoi Stoke-puolustuksen kolmesti
Peter Crouchin iskemä avausmaali oli Stokelle lopulta laiha lohtu, kun Mestaruussarjan Blackburn takoi kotikentällään 4-1-voittolukemat. Kotijoukkueen sankariksi nousi 23-vuotias Joshua King, joka viimeisteli ottelussa hattutempun. Pelin luonne muuttui juuri ennen taukovihellystä Geoff Cameronin saatua punaisen kortin. Tuomiosta voidaan olla kahta mieltä, sillä osa erotuomareista olisi varmasti päästänyt jenkkipuolustajan tilanteesta pelkällä varoituksella. King oli liian vikkelä miehen alivoimalla pelanneelle Stoke-puolustukselle. Ensimmäisellä puoliajalla päällään tasoitusmaalin nikannut King karkasi toisella puoliajalla kahdesti Stoke-puolustukselta ja vei Blackburnin turnauksen puolivälieriin.Puolivälieräparit
Liverpool-Blackburn Bradford-Reading Manchester United-Arsenal Aston Villa-West BromwichLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut