Litmanen Citystä: ”Eurooppalaiseksi huippujoukkueeksi ei voi noteerata”
Yle Urheilun asiantuntija Jari Litmanen kertoi kolumnissaan oman näkemyksensä Manchester Cityn ja Barcelonan välisestä otteluparista. Litmasen mukaan Cityn on vielä annettava näyttöjä, jotta se voidaan laskea kovimpien joukkoon.
– Manchester City on uuden omistajapohjansa kautta rynninyt menestyksestä toiseen – Englannin Valioliigassa. Seura on kuitannut parikin mestaruutta viime vuosina, mutta toistaiseksi isot suoritukset ovat tapahtuneet vain kotisaarella. Eurooppalaiseksi huippujoukkueeksi ei Cityä voi millään tavoin vielä noteerata. Iso läpimurto puuttuu ja saattaa jäädä puuttumaan myös tämän kauden jälkeen, Litmanen kirjoittaa.
– Manchester City on neljättä kertaa perättäin mukana Mestarien liigassa. Ensimmäiset kaksi yritystä menivät suurista toiveista huolimatta penkin alle: taival loppui alkulohkoon. Viime kaudella City meni lohkostaan jatkoon, mutta seinä tuli vastaan ensimmäisessä pudotuspelissä, kun vastaan tuli Barcelona. Eli sama mahdollinen seinä on edessä myös nyt.
– City tarvitsisi kipeästi menestystä Mestarien liigassa, jotta seura noteerattaisiin globaalisti suurten joukkoon. Vielä toistaiseksi, tällä euromenestyksellä, nimimiehiä vilisevä joukkue on vielä nousukas. Onko nyt läpimurron aika? Pystyykö City neljäntenä kautena viimein karistamaan Mestarien liigassa epäonnistuvan joukkueen maineen niskastaan?
– Barcelonan kaataminen (voisi) olla juuri se korkinavaaja, joka nostaisi Cityn koko kilpailun mustaksi hevoseksi ja toisi sen vihdoin uskottavaksi Mestarien liigajoukkueeksi tulevinakin vuosina. Sillä mikään ei viittaa siihen, etteikö joukkue jatkossakin ole Mestarien liigassa mukana Valioliigamenestyksen kautta. Siinä sarjassa he ovat jo vuosia kyntensä näyttäneet.
Litmasen koko kolumnin voi lukea tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin