Kick It Out -projekti ja FA: Rasistiset syytökset hurjassa kasvussa
Kuva: Getty Images
Rasismin vastainen Kick It Out -projekti raportoi, että tällä kaudella syrjintään liittyvät valitukset ovat kasvaneet 35 prosentilla viime kauteen nähden. Myös Englannin jalkapalloliitolle raportoidut syytökset ovat olleet rajussa kasvussa.
Toistaiseksi Kick It Out -projektin vastaanottamasta yhteensä 184 valituksesta 64 prosenttia liittyi rasismiin. Loput tapaukset liittyivät esimerkiksi antisemitismiin tai seksuaalisen suuntautumisen halveksuntaan.
Englannin jalkapalloliiton oikeuslaitoksen palvelujen johtaja Mark Ives arvioi, että liitto on vastaanottanut rasististisia syytöksiä 70 prosenttia enemmmän kuin viime kaudella. Toukokuuhun mennessä tapauksia arvioidaan raportoitavan noin 800.
Kasvaneet luvut eivät kuitenkaan Kick It Out -projektin tai Englannin jalkapalloliiton mukaan tarkoita sitä, että rasismi olisi todellisuudessa lisääntynyt. Sen sijaan kynnys raportoida rasistisesta käytöksestä on alentunut.
– Voi tuntua oudolta sanoa, että se on hyvä asia, että viime vuoden 477 tapausta luultavasti kasvaa tänä vuonna 800:an. Mutta me uskomme, että itse ongelma ei ole kasvussa, vaan siinä, että ihmiset uskaltavat raportoida syrjivästä käytöksestä entistä hanakammin, Ives kertoi The Guardianille.
Kick It Out -projektin puheenjohtaja Herman Ouseley ei kuitenkaan kiistä pinnan alla muhivaa ongelmaa. Suurin osa tapauksista jäänee edelleen raportoimatta.
Chelsean kannattajien käyttäytyminen Pariisissa on nostanut rasismin erityisesti tapetille viime viikkoina. Ouseley löytää valitettavasta välikohtauksesta yhden hyvän puolen.
– Nyt ihmiset ainakin tietävät, että heitä tarkkaillaan kokoajan, Ouseley kertoi The Guardianille.
– Ihmiset ovat entistä valmiimpia raportoimaan rasismista. He ymmärtävät, että, mikäli emme tee asialle mitään, edistystä ei tapahdu.
Raportointia on helpottanut myös matkapuhelimiin ladattavissa oleva Kick It Out -sovellus, jonka kautta valituksista tulee noin neljännes.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut