Di María näki punaista – Welbeck iski Arsenalin FA Cupin välieriin
Kuva: Getty Images
Arsenal eteni FA Cupin välieriin voittamalla Manchester Unitedin Old Traffordilla 2-1-lukemin. Tykkimiehet oli voittanut edellisen kerran Unitedin vierasottelussa vuonna 2006.
Arsenalin Héctor Bellerín sai varoituksen jo neljännellä peliminuutilla myöhästyneen taklauksen seurauksena. Kotijoukkue piti palloa enemmän ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, mutta vaarallisia maalintekotilanteita ei nähty.
Ensimmäinen maalintekotilanne nähtiin 20. peliminuutilla. Marouane Fellaini pelasi rangaistusalueella pallon Ashley Youngille, jonka viimeistely-yritys jäi kuitenkin vaatimattomaksi.
Arsenal siirtyi ottelussa johtoon 26. peliminuutilla. Alex Oxlade-Chamberlain teki upean esityön ja pelasi pallon Nacho Monrealille. Laitapuolustajan laukaus painui vastustamattomasti sisään maalin etukulmasta.
Kotijoukkue tasoitti ottelun lähes välittömästi. Ángel Di Marían tarkka keskitys tavoitti Wayne Rooneyn, joka sai puskea vapaasti Unitedin avausosuman. Hetkeä myöhemmin Danny Welbeck pääsi puskemaan lähietäisyydeltä, mutta Arsenal-hyökkääjän pusku jäi köykäiseksi.
43. peliminuutilla Antonio Valencia vapautti Di Marían puolittaiseen läpiajoon. Wojciech Szczesny onnistui kuitenkin torjumaan argentiinalaisen maalintekoyrityksen. Santi Cazorla kokeili hetkeä myöhemmin osumatarkkuuttaan vapaapotkusta, mutta David de Gea koppasi pelivälineen varmasti hyppysiinsä.
Fellaini pääsi kokeilemaan laukaustaan vielä ennen puoliaikavihellystä. Belgialaisen laukaus oli helppo poimittava Szczesnylle. Puoliajalle siis 1-1-lukemissa.
United-manageri Louis van Gaal reagoi toisen puoliajan alkaessa ja otti sisään Michael Carrickin ja Phil Jonesin. Kaksikolle tilaa tekivät Luke Shaw ja Ander Herrera. Myös Arsène Wenger joutui suorittamaan pelaajavaihdon, kun toista puoliaikaa oli pelattu viisi minuuttia. Hyvän ottelun pelannut Oxlade-Chamberlain loukkaantui ja hänet korvasi Aaron Ramsey.
Arsenal sai mahdollisuuden siirtyä johtoon Chris Smallingin virheen seurauksena. De Gea pelasti kotijoukkueen takaosumalta pallonmenetyksestä seuranneesta hyökkäyksestä. 61. peliminuutilla Di María pääsi laukomaan, mutta maalintekoyritys suuntautui hieman ohi maalin.
Arsenal siirtyi johtoon seuraavasta hyökkäyksestä. Valencia yritti pelata pallon de Gealle, mutta syöttö jäi liian hiljaiseksi. Welbeck pääsi väliin ja pääsi näin iskemään maalin entisellä kotistadionillaan.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Unitedilla oli mahdollisuus iskeä peli tasoihin. Pallo ajautui kulmapotkutilanteessa Smallingille, mutta englantilaispuolustaja ei kerennyt reagoimaan tilanteeseen riittävän nopeasti. Viimeistely-yritys suuntautui Arsenal-maalin yli. Hetkeä myöhemmin Fellaini pääsi puskemaan, mutta Szczesny poimi belgialaisen puskun syliinsä.
De Gea piti kotijoukkueen mukana ottelussa 74. peliminuutilla tapahtuneella huipputorjunnalla. Cazorla pääsi laukomaan vapaasti noin 11 metristä, mutta espanjalaisvahti venyi upeaan torjuntaan.
Di María ajettiin hetkeä myöhemmin kentältä kahden varoituksen seurauksena. Erotuomari Michael Oliver näki argentiinalaisen filmanneen tilanteessa, vaikka Ramsey nykäisikin tilanteessa Di Maríaa kädestä. Argentiinalainen sai heti perään toisen varoituksen tuomarin koskemattomuuden rikkomisesta.
United haki tasoitusta vajaamiehisenä, mutta Arsenal sai paremmat paikat ottelun loppuhetkillä. Alexis Sánchezilla oli mahdollisuus ratkaista ottelu, mutta de Gea venyi tälläkin kerralla hyvään torjuntaan. Tasoitusosumaa ei nähty ja Arsenal eteni FA Cupin välieriin.
Tekstiä korjattu 9.3.2015 kello 23.50. Di María sai ensimmäisen varoituksen filmaamisesta ja toisen rikottuaan tuomarin koskemattomuutta.
Manchester United-Arsenal 1-2 (1-1)
0-1 Nacho Monreal (25.) 1-1 Wayne Rooney (29.) 1-2 Danny Welbeck (61.)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”