Bournemouthin nousu varmistui – nousukarsintajoukkueet selvillä
Kuva: Getty Images
Valioliigassa nähdään ensi kaudella varmuudella Bournemouth ja Watford. Jälkimmäinen oli varmistanut nousunsa jo ennen viimeistä kierrosta. Käytännössä Bournemouthinkin nousupaikka oli jo varma ennen lauantain otteluita, mutta nyt se sai sinettinsä.
Itse asiassa Bournemouth lopulta nousi Mestaruussarjan voittoon ohi Watfordin. Joukkue kaatoi päätöskierroksella Charltonin vieraissa maalein 3-0. Watford puolestaan jäi 1-1-tasapeliin Sheffield Wednesdayta vastaan.
Suorien nousijoiden lisäksi nyt tiedetään, mitkä neljä joukkuetta kilpailevat viimeisestä nousupaikasta. Karsintoihin ylsivät Norwich, Middlesbrough, Brentford ja Ipswich. Erot olivat hyvin pieniä, sillä kaksi jälkimmäistä selvitti tiensä nousukarsintoihin maalieron avulla. Wolverhampton ylsi Brentfordin ja Ipswichin kanssa samaan pistemäärään (78), mutta maaliero näytti plus 14:ää Brentfordin 19:ää ja Ipswichin 18:aa vastaan. Pisteen kolmikkoa vähemmän kerännyt Derby olisi päässyt nousukarsintoihin, jos se olisi tappion sijaan pelannut edes tasan viimeisellä kierroksella.
Nousukarsinnat käynnistyvät 8. ja 9. toukokuuta. Ensimmäisissä osissa Ipswich isännöi Norwichia ja Brentford Middlesbroughta. Toiset osaottelut pelataan 15. ja 16. toukokuuta.
Siinä, missä neljä joukkuetta vielä elättelee toiveita noususta Valioliigaan, kolme putoaa ensi kaudeksi Ykkösliigaan. Blackpoolin kohtalo sinetöityi jo aikaa sitten. Alaspäin matkaavat myös Wigan ja Millwall.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta