Näkökulma: Chelsean menestys ei ole tylsää – muiden huonous on
Kuva: Getty Images
Chelsea on Valioliigan mestari vuosimallia 2015. Mestaruus ratkesi jo neljänneksi viimeisen kierroksen ottelussa Crystal Palacea vastaan. Chelsea voitti epäonnistuneen rangaistuspotkun jälkitilanteesta syntyneellä maalilla 1-0. Taas 1-0, voisi joku sanoa. Taas nihkeä, hikinen voitto.
Sitähän se Chelsean pelaaminen on viime viikkojen ajan ollut. Ei välttämättä niinkään nihkeää tai hikistä, mutta voittoja on tullut paljon yhden maalin erolla. Välillä jopa niin, että Chelsea on ollut selvästi ottavana osapuolena mutta kairannnut väkisin voiton. Kuten Manhcester Unitedia vastaan 18. huhtikuuta.
Edellä kuvailtu pelaaminen on johtanut kriittisiin puheenvuoroihin. Chelseaa on haukuttu tylsäksi ja kelvottomaksi mestariksi. Onkohan näissä puheissa mitään järkeä?
Ei mennä tässä kirjoituksessa sen enempää pelitavallisiin asioihin. Todetaan vain, että José Mourinho on käytännössä aina suosinut hyvin pragmaattista ja tulosorientoitunutta pelitapaa. Tyylipisteillä ei ole väliä, kunhan voitto tulee. Tai oikeastaan voittokaan ei aina ole tarpeellinen. Joskus on tärkeämpää välttää tappio, kuten huhtikuun lopussa pelatussa Arsenal-ottelussa.
Tavallaan ei ole mikään ihme, että hyökkäävästä ja pallonhallintaan nojaavasta jalkapallosta pitävät kannattajat, asiantuntijat, pelaajat ja jopa valmentajat kritisoivat Chelseaa tylsäksi. Mutta samaan hengenvetoon on kysyttävä: miksi Chelseaa kiinnostaisi kuunnella kritiikkiä? Se riittää, että seuran kannattajat ja omistaja hyväksyvät voittamisen pragmaattisella pelitavalla. Häviäjien itkeminen ”väärän” ja ”tylsän” pelitavan perään on melko koomista siinä vaiheessa, kun Chelsea johtaa Valioliigaa 13 pisteen erolla.
Miksi Mourinho tekisi asioita eri tavalla, jos tällä tavalla tulee mestaruuksia? Nyt häviäjien ja viereisiin pöytiin huutelijoiden on aika katsoa peiliin. Jos Valioliigan mestariksi halutaan voimakkaasti hyökkäävää ja pallonhallintaan nojaavaa jalkapalloa edustava joukkue, Chelsean kilpailijoiden on kehityttävä. Häviäjien kannattaisi suunnata itkupotkuraivarinsa kohti Manchester Cityä, Arsenalia, Manchester Unitedia ja Liverpoolia.
Myönnetään, Valioliiga on tänä keväänä ollut jossain määrin ”tylsä” sarja mestaruustaistelun osalta. Chelsea karkasi niin aikaisin niin suureen johtoon, etteivät muut ole sitä saaneet kiinni. Mutta tylsyys ei missään nimessä ole Chelsean vika. Tylsyys on kaikkien muiden vika. Niiden seurojen, joissa puhetta riittää, mutta joissa teot ovat jääneet puuhastelun tasolle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta