Stokelle mielenkiintoinen vahvistus Bundesliigasta
Kuva: Getty Images
Stoke City on vahvistanut rivejään hyökkääjällä. Espanjalainen Joselu siirtyy seuraan Hannover 96:n riveistä.
Stoken tiedotteen mukaan kaupppasumma oli kahdeksan miljoonaa euroa. Espanjan alle 21-vuotiaiden maajoukkueen entinen hyökkääjä on kesän kolmas hankinta Stokelle.
Jo aiemmin seuraan ovat siirtyneet puolustaja Philipp Wollscheid ja maalivahti Jakob Haugaard.
Joselu teki viime kaudella kahdeksan maalia Bundesliigassa 30 otteluun.
– Joselu oli yksi kesän suurimmasta siirtokohteistamme, joten olen ilahtanut saadessamme tämän sopimuksen valmiiksi, seurajohdosta Tony Scholes linjasi.
Joselu on ehtinyt edustaa urallaan myös Real Madridia. Celta Vigossa ammattilaisuransa vuonna 2009 aloittanut Joselu myytiin vuotta myöhemmin Real Madridiin.
Madridissa minuutit jäivät kuitenkin vähiin edustusjoukkueessa. Saksassa Joselu ehti pelata kesästä 2012 lähtien.
LUE MYÖS:
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”