Delaney ohjasi omiin – Arsenalille kauden avausvoitto
Kuva: Getty Images
Sunnuntain ensimmäisessä ottelussa Arsenal kuittasi viikon takaisen shokkitappion West Hamia vastaan. Crystal Palace kaatui paikallisottelussa niukasti 1-2-lukemin. Eaglesien epäonnen soturi oli ratkaisevan maalin omiin ohjannut puolustaja Damien Delaney.
Arsenal avasi ottelun vahvalla pallonhallinnalla. Ensimmäinen vaarallinen tilanne siunaantui Tykkimiehille viidennellä peliminuutilla. Aaron Ramsey pelasi syötöllään Palace-vahti Alex McCarthyn ulos tilanteesta, ja Olivier Giroud’lla oli tyhjä maali edessään. Scott Dann ehti isäntien onneksi väliin blokkaamaan ranskalaisen laukauksen. Avausmaali jäi syntymättä.
Vain muutama minuutti myöhemmin Palacen kulmapotku epäonnistui ja Tykkimiehet syöksyi välittömästi vastaiskuun. Mesut Özil pelasi pallon keskustaan, ja Alexis Sánchez pääsi nokikkain McCarthyn kanssa. Englantilaisvahdin torjunnasta pallo kimposi takaisin Sánchezille, mutta chileläisen yrityksen siivosi vielä maaliviivalta sankarillisesti tilanteeseen venynyt James McArthur.
Ensimmäisen vartin jälkeen Arsenalin painostus tuotti viimein tulosta. Özil keskitti rangaistusalueen sisään, ja Giroud täräytti pelivälineen vaikeasta asennosta McCarthyn selän taakse.
Koko alun alakynnessä ollut Palace tuli avausjakson puolivälissä kuin puskista tasoihin. Yannick Bolasie pelasi pallon taakseen Joel Wardille, jonka laukaus livahti Petr Cechin alitse vasempaan alanurkkaan. Tauolle mentin 1-1-tasatilanteessa.
Toinen jakso käynnistyi Palacen kannalta epäonnisesti Delaneyn ohjattua Sánchezin puskuyrityksen omaan maaliin. Eagles sai vielä ottelun loppuhetkillä paikan tasoitukseen. Ward puski kulmapotkusta uhkaavasti kohti Cechiä, mutta tshekkiläisvahti pysäytti puolustajan kohti suoraan tulleen yrityksen varmalla torjunnalla. Arsenalille täysi pistepotti lukemin 1-2.
Valioliiga sunnuntaina
Crystal Palace – Arsenal 1-2 (1-1) 0-1 Olivier Giroud (16.) 1-1 Joel Ward (28.) 1-2 Damien Delaney om. (55.) Manchester City – Chelsea klo 18LUE MYÖS:
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin

- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”