Arsenalin manageri Arsène Wenger on sitä mieltä, että Tykkimiesten hyökkääjä Alexis Sánchez on pelaajana samalla tasolla, kuin Liverpoolista Barcelonaan vuosi sitten siirtynyt Luis Suárez. Sánchezin Arsenal hankki viime kesänä Barcelonasta 42,5 miljoonan euron kaupassa. – Sánchez ja Suárez ovat samalla tasolla, Wenger sanoi lehdistötilaisuudessa. – Suárez on keskushyökkääjä, kun taas Sánchez on laitapelaaja, joka sahaa ylös alas ja kuljettaa palloa. Mutta heillä on samoja ominaisuuksia. – Sánchezilla on halukkuutta liikkua eteenpäin. Hän aiheuttaa kaaosta puolustuksissa, koska hän haastaa puolustajia. Hän ei etene sivuttain, hän etenee suoraan. Hänellä on halua juosta kohti ihmisiä, aiheuttaa vaaraa. Wenger sanoi myös, että Sánchezilla on poikkeuksellinen voitontahto. – Hän pelaa jokaisessa ottelussa voitosta. Minulla on aiemminkin ollut sellaisia pelaajia, jotka haluavat voittaa todella kovasti. Mutta hänessä (Sánchez) on myös tyyliä. – Sánchez on ensimmäisten metrien aikana salamannopea. Hän on räjähtävä. Kun se yhdistetään hänen henkiseen puoleensa, hän on yhä näyttävämpi. Viime kaudella chileläinen Sánchez pelasi kaikki kilpailut mukaan lukien 52 ottelua, joissa syntyi 25 maalia ja 12 maalisyöttöä. Wengerin mukaan kehitystä on vuoden aikana tapahtunut, mutta viimeistelyssä on vielä kehitettävää. – Hän on jo nyt parempi kuin tullessaan (Arsenaliin). Viimeistelyssä hänellä on vielä kehitettävää, mutta hänen viimeiset ratkaisunsa ovat jo paljon parempia. Sánchez on pelannut Arsenalin tämän kauden molemmissa liigaotteluissa. Ensimmäisessä pelissä vastuuta tuli 75 minuuttia, toisessa vain 23. Tehoja on toistaiseksi kasassa yhden maalisyötön verran.

LUE MYÖS: