Ohjeita vedonlyöjälle

Vedonlyönti
Vedonlyönti on ollut jo pitkän aikaa jalkapalloa seuraavien lempipuuhaa. Saahan pienillä tai vähän isommilla panoksilla nostettua ottelun henkilökohtaisia panoksia ja jännitysmomenttia ihan uusiin sfääreihin. Vedonlyönti on jo olennainen osa minkä tahansa urheilulajin seurantaa.
Jalkapallo on ollut myös vedonlyönnin kuningaslaji pitkään, ja monen mielestä maailman paras jalkapalloliiga – Valioliiga – on luonnollisesti todella hyvin edustettuna jokaisen vedonlyöntiyhtiön vetolistoilla. Vakioveikkaus, josta monen pelaajan vedonlyönti on lähtenyt liikkeelle, elää ja voi hyvin tänäkin päivänä, mutta siihen rinnalle on tullut huima määrä erilaisia vedonlyöntimahdollisuuksia. Tänä päivänä voi lyödä vetoa paljon muustakin kuin siitä päättyykö ottelu mahdollisesti kotivoittoon, vierasvoittoon tai tasapeliin.
Perussääntönä Valioliigavedoissa voisi pitää sitä, että mitä suositumpi ja odotetumpi ottelu, sitä enemmän siitä löytyy eri kertoimia ja kohteita. Eli viikonlopun ottelussa Manchester United – Liverpool voi olla hieman enemmän pelattavia kohteita kuin vaikkapa arki-illan Aston Villa – Sunderland –ottelussa. Television otteluajankohdat Valioliigan peleille lödät maikkarin kotisivujen urheilu osiosta.
Perusvedot
Jokaisen Valioliiga-pelin perusvetokohteisiin kuuluvat suosituimmat vedot kuten 1X2 –veto, tuplamahdollisuus ja puoliaika ja puoliaika / lopputulos –vedot. 1X2 vedossa lyödään vetoa siitä miten ottelu tulee päättymään ja eri vaihtoehdoille on olemassa eri kertoimet. Tuplamahdollisuudessa vedonlyöjällä on mahdollisuus veikata ottelun tulosta kahden vaihtoehdon kera jotka luonnollisesti ovat 1X, 12 ja X2. Puoliaikavedossa kyse on sama kuin 1X2 vedossa, tosin tämä veto ratkeaa jo silloin kun tuomari puhaltaa ensimmäisen puoliajan päättyneeksi. Puoliaika / Lopputulos vedossa pelaaja voi veikata miten ottelu etenee, mikä on tilanne tauolla ja ottelun lopussa. Vaihtoehtoja on yhdeksän ja näille on kaikille omat kertoimet.
Tulosveto, maalimäärä, tasoitusveto
Jokaisesta ottelusta voi lyödä myös tulosvetoa, eli tuolloin pelaaja veikkaa tietyn tuloksen puolesta. Suosituimpia ovat luonnollisesti 0-0, 1-1, 1-0 ja 0-1 vedot, mutta näiden kertoimet ovat myös matalimmat. Moni Valioliigaa seuraava tietää että on olemassa myös paljon muita yleisiä lopputuloksia ja näille kaikille löytyy voittokertoimet parhailta vedonlyöntisivustoilta.
Maalimäärä-veikkaus on laaja kokonaisuus, jossa pelaaja pääsee veikkaamaan sekä kotijoukkueen ja vierasjoukkueen maalimääriä että ottelun puoliaikojen ja kokonaismaalimääriä. Osuuko kotijoukkue yli 1.5 kertaa vai alitetaanko kenties koko ottelussa 3.5 maalin määrä. Kertoimet ovat houkuttelevia ja Premier-league tarjoaa usein varsin yllätyksellisiä tuloksia.
Tasoitusvedossa annetaan jommallekummalle joukkueelle maaleja eteen. Usein kun kyseessä on ennakkoon ”selvä” ottelu, kertoimia kannattaa hakea nimenomaan tasoitusvedon puolelta. Esimerkiksi jos Manchester City kohtaa kotonaan Newcastlen, voi ennakko-oletuksena olla vaikkapa 4-1 voitto. Tasoitusvedon avulla vaikkapa 0-2 Newcastlelle päädytään paljon isompiin kertoimiin, mutta tässä kohtaa ykkösen laittaminen kupongille vaatii tosiaan sen kolmen maalin voittoa Citylle. Tasoitusvedot tarjoavat ihan oman maailmansa vedonlyöjille.
Pelaajavedot
Ottelussa on paljon muutakin kuin maalimäärät, puoliaikatulos ja lopputulos. Kentällä on yhteensä 22 pelaajaa, joiden tekemisistä voi luonnollisesti lyödä vetoa. Maalien syntyaikoja, maalintekijöitä, keltaisia ja punaisia kortteja ja paljon muita asioita voi löytää vedonlyöntifirmojen listoilta. Esimerkkinä Unibet tarjoaa pelaajille erityisiä Scorecast / Wincast –vetoja, joissa voi monipuolisesti lyödä vetoa maalintekijästä ja tuloksesta, maalintekijästä ja voittajasta sekä paljon muista asioista. Tietyn pelaajan tekemä ottelun viimeinen maali ja vierasvoitto voi nostaa kertoimet kattoon, mutta kun nämä sitten osuvat niin ilohan siitä on sitten ylimmillään. Suomen A-maajoukkueen huuhkajan pelaajien menestystä kannattaa myös seurata sivusta, jotta oma silmä pelaajavedonlyönneille kehittyisi.
Live-vedonlyönti
Jos tarjonta on laajaa ennen ottelua tapahtuvissa vedonlyönneissä, niin sitä se on myös otteluiden aikana. Kaikki kohteet ovat myös livevedonlyönnin kohteina, joka tarkoittaa sitä että ottelusta on tarjolla kymmeniä kohteita ottelun aikana. Näiden kohteiden kertoimet vaihtelevat suhteessa ottelutapahtumiin ja live-vedonlyönti on otettu Valioliiga-vedonlyöjien parissa varsin mukavasti vastaan. Pelaaja voi esimerkiksi mobiililaitteella laittaa ottelun aikana vetoja sisään samalla kun katsoo suoraa lähetystä Englannista.
Tutustu oman suosikkivedonlyöntitoimistosi tarjontaan, vertaile kertoimia toisten vetofirmojen kertoimiin, löydä parhaat kertoimet Valioliigaanja voita lyömällä vetoa!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Englannin jalkapalloliitto ei anna rangaistusta Lucas Paquetàlle
- Manchester United haluaa hankkia RB Leipzigin hyökkääjän – hintalappu selvillä
- Newcastle hylkäsi Liverpoolin tarjouksen Alexander Isakista
- João Palhinha palaamassa Valioliigaan
- Virallista: Chelsea lähettää vasta 18-vuotiaan maajoukkuekonkarin lainalle
- Kilpailijoille lunta tupaan: Man City -lupauksen paita on jatkossakin vaaleansininen
- Virallista: Nottingham Forest sinetöi hyökkääjähankinnan Napolin nenän edestä
- Englannin ennätys rikki Manchesterissa
- Virallista: Granit Xhaka palaa Valioliigaan
- Sunderland hankkimassa uuden ykkösmaalivahdin
- Newcastle hylkäsi Liverpoolin tarjouksen Alexander Isakista
- Englannin ennätys rikki Manchesterissa
- Manchester United haluaa hankkia RB Leipzigin hyökkääjän – hintalappu selvillä
- João Palhinha palaamassa Valioliigaan
- Virallista: Chelsea lähettää vasta 18-vuotiaan maajoukkuekonkarin lainalle
- Englannin jalkapalloliitto ei anna rangaistusta Lucas Paquetàlle
- Kilpailijoille lunta tupaan: Man City -lupauksen paita on jatkossakin vaaleansininen
- Virallista: Nottingham Forest sinetöi hyökkääjähankinnan Napolin nenän edestä
- Virallista: Granit Xhaka palaa Valioliigaan
- Sunderland hankkimassa uuden ykkösmaalivahdin