Litmanen ajastaan Liverpoolissa: ”Omalla tavallaan mysteeri”
Kuva: Getty Images
Jari Litmasen elämäkerta Litmanen 10 ilmestyy tänään. Julkaisun alla Litmanen on antanut joitain haastatteluja suomalaismedioille. Iltalehden haastattelussa Suomen kaikkien aikojen hyökkäyspään pelaaja pyöritteli aikaansa Liverpoolissa.
– Liverpool on ollut omalla tavallaan mysteeri siinä mielessä, että olen monta kertaa kuullut, että Litmanen ei ole sopeutunut Liverpoolin pelityyliin, Litmanen sanoi.
– On ollut vaikea ymmärtää, mitä sillä haetaan. Sopeuduin erittäin hyvin siihen pelityyliin ja niihin pelaajiin. Sain tulosta. Jos saa tulosta, silloinhan sopeutuu. Semmoinen, joka ei saa tulosta, ei sopeudu.
Litmanen pelasi Liverpoolissa 1,5 vuotta ja teki kahdeksan maalia 38 ottelussa.
– Minulle kävi niin, että tein tulosta. Sitä vähemmän rupesi tulemaan peliaikaa. Se oli ihmeellisyys siinä. En ollut edes loukkaantuneena missään vaiheessa. Yhtään treeniä, yhtään peliä ei jäänyt väliin.
Litmasen penkityksestä Liverpoolissa vastasivat Gerard Houllier ja Phil Thompson. ”Litti” sanoo edelleen olevansa kiitollinen mahdollisuudesta Liverpoolissa, eikä kaunoja vanhoja Pool-valmentajia kohtaan ole.
– Minulla ei ole mitään negatiivista Houllieria tai Thompsonia kohtaan. Kun tavataan, meillä on erittäin hyvät keskustelut, hän sanoo.
– Thompsonin ja minun jalkapalloilulliset näkemykset olivat täysin päinvastaiset. Olen erittäin iloinen, että olen päässyt pelaamaan omassa suosikkiseurassani, ja että ne ovat minut sinne hommanneet, Litmanen sanoo.
– Tietysti on pettymys se peliaika. Se mahdollisuus, mikä minulle on annettu, olen siinä onnistunut. Paljon paremmin ei olisi voinut mennä niillä peliajoilla ja sillä käytöllä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta

- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton