St. Mary’s Stadiumilla nähtiin maalikarkelot, kun Manchester United kaatoi Southamptonin vieraskentällä 2-3-lukemin. Unitedin suurimpana sankarina hääri kahdesti osunut Anthony Martial.

Graziano Pellè siirsi kotijoukkueen johtoon vajaan vartin pelaamisen jälkeen. Southamptonin johto kuitenkin tyrehtyi parikymmentä minuuttia myöhemmin, kun Anthony Martial iski kauden toisen Valioliiga-osumansa.

Toisen puoliajan alussa nuori ranskalainen iski toisen maalinsa, ja siirsi Unitedin 1-2-johtoon. 68. minuutilla Juan Mata viimeisteli Memphis Depayn esityöstä pelin jo 1-3-lukemiin. Southampton ehti tekemään vielä pari minuuttia ennen loppua kavennuksen, kun Pellé heilutti maaliverkkoja toistamiseen. Tämän suurempaan kiriin Saints ei kuitenkaan kyennyt. United nousi voittonsa myötä sarjataulukon toiselle sijalle, ja eroa sarjakärjessä olevaan naapuriin Manchester Cityyn on vain kaksi pistettä.

Anfieldilla Liverpool isännöi Norwichia. Maalittoman ensimmäisen puoliajan jälkeen mollivoittoisesti kautensa aloittanut Pool onnistui nousemaan ottelussa johtoon, kun Danny Ings siirsi kotijoukkueen johtoon. Tänä kesänä Anfieldille siirtynyt englantilainen vaihdettiin kentälle ainoastaan kaksi minuuttia aiemmin.

Norwich onnistui tasoittamaan ottelun reilut kymmenen minuuttia myöhemmin Russell Martinin toimesta. Enempää maaleja otteluissa ei nähty, ja pisteitä annettiin yksi molemmille joukkueille. Liverpool on kuuden pelatun ottelun jälkeen sarjataulukossa sijalla 13. Tasapisteissä Poolin kanssa oleva Norwich on kuitenkin paremman maalieronsa vuoksi sarjassa 11. sijalla.

Valioliiga sunnuntaina:

Tottenham-Crystal Palace 1-0 (0-0)

1-0 Son Heung-Min (68.)

Southampton-Manchester United 2-3 (1-1)

1-0 Graziano Pellè (13.)
1-1 Anthony Martial (34.)
1-2 Anthony Martial (50.)
1-3 Juan Mata (68.)
2-3 Graziano Pellè (88.)

Liverpool-Norwich 1-1 (0-0)

1-0 Danny Ings (48.)
1-1 Russell Martin (61.)