Sterlingin agentti: ”Minulla ei ollut ongelmia kenenkään muun, kuin Rodgersin kanssa”
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn Raheem Sterlingin agentti Aidy Ward on avautunut ensimmäistä kertaa kesän kohutun siirron jälkeen. Sterling siirtyi Liverpoolista Man Cityyn lähes 67 miljoonan euron kaupassa.
Liverpool yritti pitkään pitää kiinni Sterlingistä, mutta lopulta siirto Cityyn toteutui. Wardin mukaan ex-manageri Brendan Rodgersin kanssa muodostuneet erimielisyydet johtivat Englannin maajoukkuepelaajan siirtoon.
– Raheem olisi voinut jäädä, hänen pitäisi olla Liverpoolissa. Minusta tuntuu, että häntä kehotettiin olemaan hyvä poika, ja kirjoittamaan jatkosopimus, Ward kertoo.
– Nyt hänen pitäisi ehkä olla Liverpoolin pelaaja, mutta ei ole ja on mahtavassa paikassa Cityssä. Minulla ei ollut ongelmia puheenjohtaja Ian Ayren kanssa. Minulla ei ollut ongelmia kenenkään muun, kuin Rodgersin kanssa. Hänellä oli massiiviset varat ja massiivinen työ. Kuinka hän onnistui?
– Hyvä valmentaja, mutta en tykännyt kuinka hän toimi muutamissa asioissa managerina Raheemia kohtaan. 50 prosenttia pelaajista luultavasti sanoisi, että Brendan ei ole hyvä manageri, mutta on hyvä valmentaja.
Ward lupautui viime joulukuussa tekemään jatkosopimuksen, mutta ehdoksi asetettu ulosostopykälä ei ollut Liverpoolin mieleen. Ward uskoo, että Sterlingin ja uudeksi Liverpool-manageriksi nimetyn Jürgen Kloppin yhteistyö olisi täysin mutkatonta.
– Olisiko Raheem Kloppin alaisuudessa hyvä skenaario? Kyllä, 100-prosenttisesti. Pääasiassa siksi, millainen henkilö hän on – intohimoinen, tarmokas, tunteikas ja halukas menestymään. Raheemilla on kaikkea tätä, mutta sitä ei aina näe ulkoisesti. Työskentely Kloppin kanssa olisi ollut mahtavaa. Hän ottaa kaiken irti pelaajistaan. Se olisi voinut olla unelman toteutuminen, Ward miettii.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa