Manchester United kärsi vuosi sitten syksyllä lukuisista avainpelaajien loukkaantumisista. Edustusjoukkueen pelaajia oli pahimmillaan samanaikaisesti sivussa peräti kymmenen. Manageri Louis van Gaalin valmennustavat nousi esiin potentiaalisena loukkaantumisten aiheuttajana. Hollantilaismanageri myöntääkin nyt, että pelaajat joutuivat liian koville harjoituksissa. – Se oli minun virheeni. Harjoitin heitä kovemmin, mihin pelaajat olivat tottuneet, van Gaal myönsi. – En ole kohdannut urallani koskaan niin paljon loukkaantumisia. Olen aina suosinut pieniä kokoonpanoja. Luulen, että minulla on pienin kokoonpano Valioliigassa. Aina on harjoiteltava, mutta järjestelmällisesti eikä liian kovaa. Hollantilaismanagerilta kuultiin myös näkemys seuraavasta Unitedin kapteenista. Vahvan syksyn pelannut puolustaja Chris Smalling olisi van Gaalin mukaan oiva vaihtoehto Red Devilsin kapteeniksi. – Wayne Rooney on kapteeni, joten teidän ei tarvitse huolehtia. Michael Carrick hänen jälkeensä. Mutta kun he poistuvat, Chris Smalling voi ottaa paikan. Painostan häntä siihen tilanteeseen. Jokainen pelaaja tekee itse askelmansa. Autan ja neuvon häntä siinä tilanteessa, ja pelaaja voi ottaa sen vastuulleen tai ei, hollantilaismanageri kertoi. Lähde: Sky Sports

LUE MYÖS: