QPR:n maalipyssy pysyy uskollisena seuralleen – ”Olen sen heille velkaa”
Kuva: Getty Images
Queens Park Rangersin hyökkääjä Charlie Austin ei hamua siirtoa Valioliigaan tammikuun siirtoikkunassa. Viime kaudella 18 Valioliiga-maalia QPR:lle iskenyt englantilainen on jatkanut vahvaa tekemistä myös Mestaruussarjassa. Austin on tehnyt yhdeksässä Mestaruussarjan ottelussa seitsemän maalia.
Austinia on linkitetty mm. Sam Allardycen valmentamaan Sunderlandiin. 26-vuotias hyökkääjä haluaa kuitenkin jatkaa Ärrissä ainakin ensi kesään asti.
– En usko lähteväni tammikuussa, koska keskityn pelaamaan QPR:ssä. Ajattelen, että olen sen heille velkaa ja olen uskollinen heille auttaakseni seuraa nousemaan Valioliigaan, Austin kommentoi Sky Sports News HQ:lle.
Ärrien alkukausi on ollut Mestaruussarjassa vaikea. Joukkue on kolmentoista pelatun kierroksen jälkeen kymmenentenä. Sarjakärki Brighton on karannut jo kymmenen pisteen päähän.
Austin on tällä hetkellä loukkaantuneena, mutta palannee perjantaina joukkueensa vahvuuteen ottelussa Brentfordia vastaan. Englantilainen on ollut sivussa kuukauden päivät reisivamman vuoksi.
Austin on myös perustanut omaa nimeä kantavan jalkapallokoulun. 5-15-vuotiaille tytöille ja pojille suunnattu jalkapallokoulu tarjoaa valmennusta Berkshiressä ja Wiltshiressä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille

- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta