Tottenham-manageri Mauricio Pochettino on pahoillaan TV-lähetysten aiheuttamasta otteluaikataulusta.

Spurs pelaa Eurooppa-liigan vierasottelun torstaina Azerbaidzanilaista Quarabagia vastaan, ja palaa manageri mukaan kotiin aikaisintaan aamuviideltä perjantaina.

Televisioinnin vuoksi Valioliiga-ottelu Chelseaa vastaan alkaa jo sunnuntaina klo 12. Chelsea pelaa oman Mestarienliiga-ottelunsa Israelissa tänään tiistaina, ja saa näin ollen huomattavan edun palautumisajassa.

Pochettino totesi jo viime keväänä, että pelaaminen Eurooppa-liigassa heikentää Tottenhamin menestymismahdollisuuksia Valioliigassa.

Argentiinalaismangerin joukkueella olisi myös mahdollisuus yöpyä Azerbaidzanissa, harjoitella siellä, ja lentää Lontooseen vasta perjantai-iltana. Hän kuitenkin pitää lentämistä torstain ja perjantain välisenä yönä parempan kahdesta huonosta vaihtoehdosta.

– Meidän on parempi palata heti pelin jälkeen, ja ehkä antaa pelaajille vapaapäivä palautumista varten perjantaina. Haluamme palata Englantiin niin nopeasti kuin mahdollista, Pochettino sanoo.

-Kauden alussa kaikki seurat haluavat pelata TV-otteluissa, koska kyse on bisneksestä. Mutta kun peliaikataulut julkistetaan, valitamme. Tasapaino jalkapallon ja liiketoiminnan välillä on hankala, hän toteaa.

Tottenham johtaa lohkoaan Eurooppa-liigassa, ja sillä on varaa hävitä Quarabagille.

Lähde: The Guardian