Arsenalin ilta synkkä, Milner toi voiton Liverpoolille
Kuva: Getty Images
Sunnuntain iltaotteluina pelattiin Valioliiga-kierroksen täydentäneet Norwich-Arsenal ja Liverpool-Swansea.
Arsenal lähti hakemaan kolmea pistettä kanarialinnuilta, niiden turvin se olisi noussut Manchester Cityn seuraksi liigakärkeen. Liverpool puolestaan etenisi täydellä potilla hyvin lähelle kärkiviisikkoa. Swansea ja Norwich olivat ennen kierroksen otteluitaan taulukon sijoilla 15. ja 16., Norwich vain kahden pisteen päässä putoamistaistelusta.
Arsenalin kaamea loukkaantumistilanne sai jatkoa Carrow Roadilla, kun Laurent Koscielnyn selkä petti ottelun kahdeksannella minuutilla tilanteessa, jossa ei ollut minkäänlaista kontaktia.
Ennen kuin Gabriel Paulista ehdittiin vaihtaa ranskan maajoukkuetopparin tilalle, sai Norwich puolittaisen maalitilanteen, ja pääsi ylipäänsä ensimmäistä kertaa Arsenalin kenttäpuoliskolle.
Kuudennellatoista minuutilla Mesut Özil pääsi ohjaamaan muutamasta metristä kohti alakulmaa, jossa kuitenkin puolustaja ehti hätiin.
Arsenal sai oman pelinsä rullaamaan hieman ennen kuin puoli tuntia oltiin pelattu. Muutaman lupaavan hyökkäyksen jälkeen Alexis Sánchez katkaisi Norwichin avauksen, ja syötti Özilin vapaaseen paikkaan, 0-1.
Tykkimiehet hallitsivat ensimmäistä jaksoa mennen tullen, mutta Norwich pääsi tulemaan tasoihin ottelun 43. minuutilla. Lewis Grabban väänsi itsensä yllättävän helposti boksissa Gabrielin otteesta ja sijoitti ohi Petr Cechin. Lisaäajalla Wes Hoolahan pääsi vielä merkkausvirheen seurauksena huippupaikkaan, mutta ampui maalin yli.
Toisella jaksolla tunnusteltiin pitkään, kunnes reilun 50 minuutin kohdalla Norwich-vahti John Ruddy haparoi ottelussa ties kuinka monennen kerran. Özilin nosto tilanteesta meni kuitenkin maalin yli.
Loukkaantumis-painajainen sai jatkoa ennen tunnin täyttymistä. Sanchez, joka kärsi jo ennen ottelua lievästä takareisivammasta, loukkasi jalkansa läpiajo-yrityksessä. Joel Campbell vaihdettiin tehomiehen tilalle.
70. minuutilla Petr Cech sai venyä äärimmilleen, pelastaen Norwich-pelaajan vedon aivan alakulmasta. Osin vaihdosten, osin kotijoukkueen kovan asenteen ansiosta Arsenal menetti kontrollin peliin hyväksi aikaa. Ratkaisua haettiin Aaron Ramseyn vaihtamisella Alex Oxlade-Chamberlainiin.
Ottelun loppu oli melko kaoottinen, huomattavasti lähempänä voittomaalia kävi Norwich. Lopputulos kelpasi Carrow Roadin yleisölle mainiosti, kanarialinnut pakenivat putoamispeikkoa. Arsenalille ilta oli katastrofi, sarjasijoitus jäi neljänneksi, ja kaksi erittäin tärkeää pelaajaa lisää loukkaantui.
Milner laukoi voiton pilkulta
Liverpoolin ja Swansean kohtaamisessa ajettiin kovaa alusta alkaen; ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin tuomittiin viisi vaparia. Alkupuolella ottelua Liverpool piti palloa lähes 70-prosenttisesti, mutta vain Swansea pääsi yrittämään maalintekoa. Rikkonaisesta pelistä huolimatta ensimmäinen varoitus tuomittiin vasta 26. minuutilla, jolloin keltaista näki Liverpoolin James Milner. Hallinta tasaantui ensimmäisen jakson loppua kohden, mutta maaliin ei kumpikaan osunut, ja puoliajan ainoaksi merkinnäksi jäi mainittu varoitus. Sen enempää Simon Mignolet kuin Lukasz Fabianskikaan eivät saaneet tililleen ainuttakaan torjuntaa. 52. minuutilla puolestaan Swansean puolalaisvahti oli mies paikallaan torjuen Jordon Iben kuudentoista alueen rajalta lähteneen vedon. Reilun tunnin pelin jälkeen Swansean Neil Taylor pelasi palloa boksissa kädellään, tästä seuranneen rankkarin upotti maalin kattoon ottelun pöytäkirjatähti Milner. Piakkoin maalin jälkeen Swansea vaihtoi ulos aiemmin kolhun saaneen Éderin, tilalle alkukaudesta tehokkaana häärinyt Bafetimbi Gomis. Muutama minuutti tästä Liverpool otti pois Christian Benteken, tilalle loukkaantumis-uutisissa tiuhaan viihtynyt Daniel Sturridge. Pilkku-osuma jäi ottelun ainoaksi maaliksi. Liverpool nousi voiton turvin kuudenneksi liigassa, kaksi pistettä Tottenhamin perään.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta