Bournemouthille toinen perättäinen jättiläiskaato – oma koira puri Unitedia

Eddie Howen Bournemouth on yltynyt kovaan vireeseen. Tällä kertaa Cherriesien iskuvoiman sai maistaa Manchester United kotijoukkueen napattua suuren päänahan 2-1-lukemin. Red Devilsiä puri oma koira nimittäin voittomaalin viimeisteli seuran entinen hyökkääjä Joshua King.
United sai ottelulle heikoimman mahdollisen alun Bournemouthin siirryttyä poikkeuksellisella tavalla johtoon jo toisella minuutilla. Junior Stanislas nimittäin iski maalin suoraan kulmapotkusta. Laiturin laukaus kiersi komeasti oikeaan ylänurkkaan.
Isäntäjoukkue Cherriesin johto kesti 24. minuutille saakka. Artur Boruc ei onnistunut pitämään palloa näpeissään, joten se vieri eteenpäin vapaaksi pelattavaksi. Seurauksena Marouane Fellaini pääsi murtautumaan väkivahvasti Bournemouth-puolustuksen lävitse ja tälläämään pelivälineen tyhjään maaliverkkoon. Tauolle mentiin tasatilanteessa.
Bournemouthin pirteä ote ei hävinnyt minnekään toisella jaksolla. 54. minuutilla Cherries siirtyi uudelleen johtoon. Entinen United-hyökkääjä Joshua King laukoi pallon Matt Ritchien matalasta kulmapotkusta keskelle David De Gean vartioimaa maalia. Red Devils oli joutunut toistamiseen takaa-ajoasemaan.
Muutama minuuttia johto-osumasta Fellaini oli lähellä tasoittaa vastaiskusta. Boruc tuli kuitenkin hienosti vastaan ja belgin laukaus kilpistyi puolalaisvahtiin.
Tasoitusyrityksen kariuduttua Bournemouth jatkoi hallintaansa. 71. minuutin kohdalla isännillä oli paikka sinetöidä voitto lopullisesti. Glenn Murray kuitenkin laukoi käsittämättömästi maalin edestä yli, eikä ratkaisua päässyt syntymään.
Bournemouth etumatka säilyi lopulta päätösvihellykseen saakka. Näin viikko sitten Chelsean kellistänyt Cherries voittoon lukemin 2-1.
Voitto nosti Bournemouthin sarjataulukossa sijalle 14. United on neljäntenä.
Valioliiga lauantaina
Norwich-Everton 1-1 (0-1)
0-1 Romelu Lukaku (15)
1-1 Wes Hoolahan (47)
Crystal Palace-Southampton 1-0 (1-0)
1-0 Yohan Cabaye (38)
Manchester City-Swansea 2-1 (1-0)
1-0 Wilfried Bony (26)
1-1 Bafétimbi Gomis (90)
2-1 Kelechi Iheanacho (90+2)
Sunderland-Watford 0-1 (0-1)
0-1 Odion Ighalo (4)
West Ham-Stoke 0-0 (0-0)
Bournemouth-Manchester United 2-1 (1-1)
1-0 Junior Stanislas (2)
1-1 Marouane Fellaini (24)
2-1 Joshua King (54)
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Mikel Merino sai tietää uudesta pelipaikastaan vain hetki ennen aloituspotkua: ”Tekivät sen tarkoituksella”
- Betis haluaa pitää Antonyn riveissään – valmis maksamaan suuremman osan pelaajan palkasta
- West Ham teki rahakkaan tarjouksen Angel Gomesille
- Mauricio Pochettino haluaa palata jonain päivänä Tottenhamiin
- Toimittaja: Virgil van Dijk kiinnostunut siirtymään MLS:ään
- Arsenal neuvottelee jatkosopimuksesta Bukayo Sakan kanssa
- Guardian: Lucas Paquetá ei usko saavansa rangaistusta – Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa
- Atlético kiinnostunut Liverpoolin Darwin Núñezista
- Cole Palmer sivuun Englannin maajoukkueesta – kärsii lihasvammasta
- Lehti: Liverpool kiinnostunut Bayer Leverkusenin Jeremie Frimpongista