Wenger iloitsee joukkueensa kasvamisesta
Arsenalin manageri Arsène Wenger piti vuoden viimeisen ottelua ennakoivan lehdistötilaisuutensa keskiviikkona. Lauantain Newcastle-pelin lisäksi hän katsoi menneeseen vuoteen, ja otti kantaa spekulaatioihin muun muassa siirtoikkunasta.
– Kalenterivuosi oli meiltä melko hyvä. Joukkue on kasvanut henkisesti, ja olemme onnistuneet säilyttämään jatkuvuuden otteissamme suhteellisen hyvin. Voitimme FA Cupin, Community Shieldin, ja olemme vuoden päätteeksi Valioliigan kärjessä hyvissä asemissa. Toivotaan että vuosi 2016 on vieläkin parempi, Wenger summaa.
Hän ei odota suuria muutoksia pelaajien tervehtymistilanteeseen Newcastle-ottelun alla.
– Mathieu Flamini on mahdollinen palaaja, mutta Alexis Sánchez esimerkiksi ei ehdi vielä tähän peliin. Hänen kuntonsa saattaa riittää jo FA Cupin otteluun Sunderlandia vastaan. Muuten joukkue, joka pelasi Bournemouthia vastaan, on pysynyt kunnossa.
Wenger ei usko Jack Wilsheren tämän hetkisen loukkaantumistilanteen vaarantavan hänen osallistumistaan Euroopan mestaruusturnaukseen ensi kesänä.
– En usko lainkaan, että sellaista vaaraa on. Kuten sanoin aiemmin, uskon hänen palaavan täyteen pelikuntoon helmikuun loppuun mennessä, ehkä jopa aiemmin. Kisat alkavat vasta kesäkuun 10. päivä.
Kysyttäessä, onko hänen joukkueensa riittävän kokenut voittamaan Valioliigan, Wenger jatkoi analyysiaan median ja niin sanotun yleisen mielipiteen suhteen.
– Ensinnäkin, yleinen mielipide ei ole aina kovin vakaa, se on aina liitoksissa edellisiin tuloksiin ja muuttuu koko ajan. Meillä ei ehkä ole montaa Valioliigan voittanutta pelaajaa, mutta joukkue on kypsynyt jatkuvasti luotettavammaksi parin vuoden aikana.
– Jos joku joukkue on meitä parempi kauden lopussa, niin sitten on. Tärkeintä on, että tiedämme antaneemme kaiken mahdollisen taistelussa Valioliigan voitosta. Meidän pitää keskittyä itseemme sen sijaan, että mietimme tavoitteidemme uhkaajia, ranskalainen sanoo.
Tammikuun siirtoikkunassa Arsenal-ikoni lupaa olla aktiivinen.
– Olemme muutamalla osa-alueella heikoilla, vahvistukset ovat tarpeen. Olen aktiivinen tammikuussa, ja olen jo ollutkin. Toistaiseksi en kuitenkaan voi vahvistaa kenenkään siirtoa.
Lähde: Arsenal
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Athletic: Chelsean väliaikaisluotsi jää Xabi Alonson valmennustiimiin
- Nyt se on varmaa: Pep Guardiola jättää Manchester Cityn – mahdollinen korvaaja selvillä
- Carlo Ancelotti jätti Valioliiga-tähden ulos Brasilian MM-ryhmästä – pelaajalta suora vastaus
- Arsenal teki tarvittavan – nihkeä voitto putoajajoukkueesta
- DM: Brentfordilla on selvät sävelet saksalaissensaation suhteen
- Brittimedia: Pep Guardiola jättää Manchester Cityn!
- Kisa aikaa vastaan – Arsenalin finaalivastustajan supertähti loukkaantui
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta
- Brittimedia: Pep Guardiola jättää Manchester Cityn!
- Arsenal teki tarvittavan – nihkeä voitto putoajajoukkueesta
- DM: Brentfordilla on selvät sävelet saksalaissensaation suhteen
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Kisa aikaa vastaan – Arsenalin finaalivastustajan supertähti loukkaantui
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”