Allardyce vihjaa muutoksiin Sunderlandin maalin suulla
Kuva: Getty Images
Sunderland kohtaa Arsenalin FA Cupissa lauantaina. Joukkueen mukana Lontooseen on matkustanut myös 21-vuotias maalivahti Jordan Pickford.
Lainakomennuksellaan Prestonissa loistavia arvioita kerännyt Pickford saattaa siis saada ensimmäisen näyttöpaikkansa Sunderlandin edustusjoukkueessa Emiratesilla.
– En halua luoda Jordanille ylimääräisiä paineita, mutta tiedot hänen lainapestistään ovat todella hyviä. Hän on Sunderlandin poika, ja seuran fani. Olisi väärin, jos en ottaisi häntä mukaan tähän otteluun, Allardyce valottaa.
Maalivahti-ekspertit ovat yleisesti sitä mieltä, että Pickfordilla on kaikki potentiaali seuraavaksi maajoukkueen veskaritähdeksi.
– Paine Pantilimonia ja Mannonea kohtaan puolestaan kasvaa, heidän paikkansa ovat uhattuina. Jos heistä tulisi tarjouksia muualta, soittaisin heille ja kysyisin mitä tehdään, manageri vihjaa.
Allardyce kertoi jo aiemmin, että liigapaikan säilyttäminen on Sunderlandille cup-menestystä tärkeämpää. Kokonaan juniorimiehityksellä hän ei kuitenkaan Arsenalia vastaan lähde.
– Sanotaan nyt niin, että peluutan paria junioria ottelussa, muilla on Valioliiga-kokemusta.
Lähde:The Guardian
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Newcastle United on lähellä sopimusta lupaavan espanjalaislaiturin kanssa
- Liverpool-pelaaja jää sittenkin sivuun MM-kisoista
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- BBC: Nottingham Forest hylkäsi Manchester Cityn jättitarjouksen tähdestään
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- ESPN: Valioliigan läpimurtopelaajasta valmistellaan brittihistorian ennätyshankintaa!
- Mitä ihmettä Valioliigan jumboseurassa tapahtuu? Nyt voi tulla erikoinen ratkaisu
- Yllätyskäänne? Real Madrin päävalmentaja voi olla siirtymässä Valioliigaan
- Myrskyvaroitus – tällä kokoonpanolla Englanti möyhensi vastustajansa MM-kenraalissa
- Marcus Rashfordista tuli ratkaisu – myös Jadon Sanchon kohtalo on nyt selvillä
- Lehti: Brighton asetti tähdelleen valtavan hintalapun – Tottenham valmistelee uutta tarjousta
- Se oli siinä – suomalaispelaaja ulos Chelseasta!
- Roy Keane paljasti: Keskusteli Bruno Fernandesin kanssa – ”Halusi puhua kanssani”
- Myrskyvaroitus – tällä kokoonpanolla Englanti möyhensi vastustajansa MM-kenraalissa
- Englannin tähden pelikunto herättää kysymysmerkkejä – näin Thomas Tuchel kommentoi
- Tuttosport: Emiliano Martínez haluaa siirtyä Italiaan
- Manchester City räjäyttämässä joukkueensa – nämä seitsemän pelaajaa myynnissä!
- Virallista: Yves Bissouma jättää Tottenhamin
- Kova vahvistus: MM-kisahyökkääjä palaa Valioliiga-jumboon