Liverpool vaikeuksissa alasarjaseuran vieraana
Kuva: Getty Images
Siipirikkoinen Liverpool aloitti FA Cup -taipaleensa vierailulla Kakkosliigassa pelaavan Exeter Cityn kotinurmelle. Altavastaajana kamppailuun lähteneet isännät johtivat peliä kahdesti. Tästä huolimatta pääosin juniorimiehistöllä pelannut Liverpool onnistui siirtämään ratkaisun Anfieldille 2-2-numeroin. Näin edessä on myöhemmin uusintaottelu.
Isäntäjoukkue Exeter sai kamppailulle vauhdikkaan alun siirryttyään yllätysjohtoon 10. minuutin täyttyessä. Keskitys oikealta löysi tiensä keskustaan, josta Tom Nichols liukui pallon vasempaan alanurkkaan.
Greciansin johto ei kestänyt pitkään. 13. minuutilla isäntien puolustus ei saanut siivottua palloa omalta alueelta ja Christian Benteke pääsi jalallaan väliin. Belgin riiston seurauksena pallo vieri Jerome Sinclairille, joka pääsi tälläämään uransa ensimmäisen osuman Reds-paidassa.
Exeter sai vielä ennen taukoa erikoisella tavalla johtoasemansa takaisin. Lee Holmesin keskitys painui suoraan kulmapotkusta hölmistyneen Adam Bogdanin yli Liverpool-maalin ylänurkkaan.
Reds haki toisella jaksolla kuumeisesti tasoitusta. Rajun painostuksen jälkeen se lopulta syntyi juuri ennen viimeisen vartin alkua. Jordan Moore-Taylor epäonnistui purkupallossaan syöttäen nahkakuulan suoraan Brad Smithille. Australialainen rokotti virheestä sijoittamalla verkkoon ottelun viimeiseksi jääneen osuman.
FA Cup perjantaina
Exeter City-Liverpool 2-2 (2-1) 1-0 Tom Nichols (9.) 1-1 Jerome Sinclair (12.) 2-1 Lee Holmes (45+1.) 2-2 Brad Smith (73.)LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa